Pilvipellon Kuurankielto

KTK-II Huhtikuu 2020 : 72 p.

Perustiedot

Kutsumanimi	Karla	Kasvattaja	Cloudfield VRL-11911
Rotu, sukupuoli	Suomenhevonen, tamma	Omistaja	Sonja Lovell VRL-11911
Väri, säkäkorkeus	Ruunikko, 158 cm	Rekisterinumero	VH20-018-0243
Syntynyt, ikä	16.12.2019, Iso-Britannia Täyttänyt 8 vuotta 16.06.2020	Koulutus	Yleispainotteinen ko. Helppo A, re. 110 cm

Karla on yhden ihmisen hevonen. Se on muuten ihan hirvittävä possuilija, mutta Miljaan se on selvästi kiintynyt, sillä Karla ei tee jekun jekkua Miljan kanssa. Paitsi ehkä muutaman pikkujekun, mutta eihän niitä tietenkään lasketa. Jokainen hevonen tykkää pitää hauskaa, eikä elämän aina tarvitse olla yhtä nipotusta. Karlan kanssa täytyy muistaa olla tarkkana, mutta pieni huumorintaju on kohdillaan.

Hoitaessa Karla viihdyttää itseään usein keppostelemalla. Paitsi kun ruunikkoa harjaa vatsasta. Se on vatsan alueelta erityisen herkkä ja luimistelee aina vatsaa harjatessa. Ei se mitään tee, tamma haluaa vain näyttää uhkaavalta, kun harjaus on niin inhottavan tuntuista. Muuten Karla ei malta pysyä aloillaan. Kun Milja astuu tamman karsinaan, Karla esittää viatonta. Vaikka se kunnioittaa ykkösomistajaansa, eivät jekut niin harvassa ole kuin luulisi. Ruoalla saa kuitenkin pikkupossun pään käännettyä muihin asioihin. Varusteet ovat tylsiä ja menevät tammalle helposti, kunnes alkaa satulavyön kiristys. Herkkävatsainen tamma voi yrittää tässä vaiheessa näykkiä joten kannattaa vain näyttää kuka määrää. Erikoistoimenpiteet menettelevät. Kengittäjä on tylsä, paitsi jos sillä on herkkuja, ja eläinlääkäri kummallinen hökötys, jota pitää varoa.

Ratsuna Karla on oikein ponimainen. Kuulemma kuin emänsä kopio. Jos Karlan kanssa jaksaa työskennellä kunnolliset alkuverryttelyt, ja lisäksi näyttää, että ei ole jekkujen aika, voi Karla olla ihan mukava ratsu. Sitten kun tamma oikeasti työskentelee ja jopa hakeutuu tuntumalle, täytyy tämä harmonia säilyttää loppuratsastuksen ajan, myös välikäynneissä.

Kouluratsastus voi olla Karlan kanssa melkoisen tuskaistakin joskus. Pitää muistaa pitää tamman huomio tehtävässä ja antaa sille koko ajan tekemistä, että se ei kerkeä jekkuilla. Esteillä Karla ei ole maailman tähtiluokan hyppääjä, mutta menettelee siinä missä suomenhevonen pystyy. Vaikka Karla ei hyppää valtavalla himolla, niin sen hypyt ovat pehmeitä ja tarkkoja, sillä valitettavasti tammalla on kokemuksia huonoista hypyistä. Aluksi Karla viisveisasi hyppäämisesti, tuli huonosti alas ja kaatui. Kenellekkään ei käynyt kuinkaan, mutta Karla sai elämänsä opetuksen. Silti se tarvitsee hieman tukea hypätessä. Maastossa Karla tykkää olla, eritoten kesällä, koska se on huippuluokan buffetti. Maastoesteet ovat jänniä, mutta ratsastajan tuella ja ruokatauoilla nekin sujuvat ruunikolta hyvin.

Luonnekuvaus © VRL-14824

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Kalmankieltämä sh, 165 cm, trn, FI KTK-II	ii. Kuolemankielto evm sh, 166 cm, trn, FI	iii. Kaskikuolio evm
		iie. Sataman Sydänmurhe evm
	ie. Haaveruusu evm sh, 152 cm, vrt, FI	iei. Hukan Haavoitettu evm
		iee. Rahkaruusu evm
e. Kuurankurimus sh, 156 cm, rt, FI KTK-III, ERJ-I, KRJ-I, KERJ-I, YLA2	ei. Pakkasherra evm sh, 161 cm, rtkm, FI	eii. Karnevaali Soturi evm
		eie. Kirsku evm
	ee. Kaislahilla evm sh, 149 cm, trt, FI	eei. Kiusantekijä evm
		eee. Lentävä Paholainen evm

Syntynyt	Varsa	Isä
00.00.0000	Jälkeläinen	Hevosen nimi

Kilpailukalenteri

ERJ: 0 sijoitusta
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - Tulos	00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - Tulos

KRJ: 0 sijoitusta
00.00.0000 - KRJ - Paikka - Luokka - Tulos	00.00.0000 - KRJ - Paikka - Luokka - Tulos

Päiväkirja

26.09.2020 Kouluvalmennus, kirjoittanut kasvattaja

Kello löi kuusi iltapäivällä sen merkiksi, että oli aika aloittaa lauantain toisiksi viimeinen valmennus. Koko päivän olimme olleet onnekkaita kelin suhteen, mutta nyt onnemme oli ilmeisesti kulunut loppuun, sillä sadepilviä alkoi uhkaavasti kertyä kentän ylle. Miljan verrytellessä itsenäisesti ratsuaan Karlaa kipitin sisältä hakemaan pitkän sadetakin ylleni. Kun tulin rakennuksen nurkan takaa esiin kentän puolelle vaaleansinisessä takissani, Karla keksi ottaa lennokkaan sivuloikan. Säikähtäneeltä se ei suinkaan vaikuttanut, sillä tamman korvat olivat tiukasti hörössä eteenpäin. ”Tekeekö se tätä paljonkin?” kysyin virnistäen. Milja nyökkäsi, huokaisten perään yrittäessään saada kiireistä tammaa asettumaan ympyrälle. Karlalla oli pilkettä silmäkulmassa siihen malliin, että pilvisestä säästä huolimatta olisin voinut vetää aurinkolasit päähän. Noh, onneksi olin suunnitellut tälle ratsukolle hieman haastavampia tehtäviä, niin tamma ei ehtisi sikailemaan - ainakaan kovin paljoa.

”Aloitetaan taivuttelemalla sitä ihan tosissaan, niin saataisiin jokainen raaja avuille ja tamma kuulolle. Pitkillä sivuilla puoliväliin asti avotaivutusta, jälkimmäinen osio väistätetään takaosaa uran sisäpuolelle. Päätyihin ympyrät sulkutaivutuksessa, ensimmäinen puolisko sisäänpäin ja jälkimmäinen ulospäin”, selitin harjoitteen. Aloitimme käynnissä, jotta idea tulisi sekä kuskille että ratsulle selväksi. Karla oli kovin kiireinen ja olisi mieluummin katsellut maisemia, mutta Milja oli hyvin määrätietoinen ratsastuksessaan. ”Tiedän, että tekee mieli lähteä vetokilpailuun, kun se nykii päätään, mutta keskity vain pitämään vakaa tuntuma edestä ja ratsasta se jalalla kohti tuntumaa”, kehotin, seuraten kentän keskeltä parivaljakon työskentelyä. Taipuminen ja väistäminen oli aluksi vaatimatonta ja hieman jäykän oloista, mutta pikkuhiljaa Karla alkoi suostumaan kohtaloonsa ja kuuntelemaan saamiaan ohjeita.

Suoritettuamme käyntiharjoitteen molempiin suuntiin, jatkoimme ravissa samaa tehtävää. Tämä olikin ohjelmanumerona aivan omaa luokkaansa, sillä Karla ehdotti, että nyt olisi hyvä hetki edetä kiitoravissa tai laukassa ja tehdä muutama loikka sinne tänne. Innokas tamma heitti muutamat vauhdikkaat pukit ja kiljahti riemuissaan, mutta taivaan kiitos Milja pysyi kyydissä ja oli ilmeisen tottunut tammansa kujeisiin. ”Hyvin istuttu, ei muuta kuin takaisin töihin”, totesin hymyillen. Karla yritti vielä pari kertaa uudestaan luistaa temppuillen taivutusten läpi, mutta tajusi pian, ettei se pääsisi töistä pois tällä tekniikalla. Kun Milja vaatimalla vaati, jääräpäinen tamma luovutti lopulta ja alkoi esittelemään parasta itseään.

”Jatketaan laukassa niin, että päätyihin ympyrät hyvässä peruslaukassa, ja pitkillä sivuilla väistätät sen ensin uralta pois ja sitten takaisin uralle. Ei tarvitse mennä kovin jyrkkään, kunhan laukkaan tulee selkeä sivusuuntainen liike ja ristiaskeleita”, selitin seuraavan kuvion. Karla oli jo sen verran hikinen ja rauhoittunut, että se ei enää laukassa ruvennut sooloilemaan omiaan - päinvastoin laukka lähti liikkeelle jopa hieman nihkeästi. Milja onneksi huomasi tämän itsekin ja korjasi tilanteen, ennen kuin ehdin edes huomauttaa. Peruslaukka rullasi hyvin kauniisti, mutta väistön kohdalla Karla ei oikein tiennyt, mitä siltä haluttiin. Tamma päätti läväyttää sangen lennokkaan vaihdon sen sijaan, että olisi vain liikkunut sivuttain. ”Selkeämmät avut, pidä taivutus menosuunnassa äläkä anna sen suoristua kokonaan”, muistutin. Seuraavilla suorituksilla vaihto jäi pois, ja lopulta väistöt näyttivät jo sangen tyylikkäiltä. Kehotin Miljaa siirtymään loppuverryttelyihin - ensimmäiset sadepisarat putosivat taivaalta sillä sekunnilla, kun ratsukko siirtyi käyntiin. ”Kyllähän tästä saisi näköjään vaikka vaativan tason ratsun, kunhan sikailut saa karsittua pois”, totesin hymyillen, vetäen huppua päähäni sateen suojaksi.

27.09.2020 Estevalmennus, kirjoittanut kasvattaja

Saatuani lauantain kouluvalmennukset pakettiin olin vaappunut kuoleman väsyneenä suoraan nukkumaan. Jollain luojan ihmeellä heräsin pirteänä kuin peipponen jo puoli kuudelta aamulla, joten minulla oli hyvin aikaa rakentaa rata estevalmennuksia varten. Olin päättänyt rakennuttaa kentälle B-merkin esteosuuden ensimmäisen ratavaihtoehdon, sillä se oli sopivan haastava rata, jossa pääsi helposti työstämään perusasioita kaiken tasoisten ratsukoiden kanssa. Ratsastajat olivat saaneet opetella radan etukäteen, sillä olin linkittänyt sen heille hyvissä ajoin. Yöllä ei myöskään ollut onneksi satanut satunnaisia kuuroja enempää, joten kenttä oli erinomaisessa kunnossa. Säätiedote lupasi koko päiväksi pelkkää auringonpaistetta, joten tästä ei voisi tulla kuin aivan loistava päivä.

Päivällisen jälkeen oli luvassa valmennusviikonlopun loppurutistus. Jäljellä oli enää kaksi ratsukkoa, joista ensimmäisinä eteeni astelivat Milja ja ratsunsa Karla. Karla oli ollut eilen sangen virkeä, eikä meno näyttänyt tasoittuneen yön aikana, vaikka olimme saaneet kouluvalmennuksessa tamman ihan kunnon hikeen. Ruunikko steppaili paikoillaan pää taivaissa, katsellen esteitä korvat hörössä. ”No hyvä vaan, että sillä on virtaa. Ajattelin meinaan, että hypätään teidän kanssa ihan kunnolla rataa alkulämmittelyjen jälkeen”, totesin. Ohjeistin sen jälkeen Miljan verryttelemään puomin avulla ravissa ja laukassa, vaihdellen suuntaa joka ylityksellä. Karla lähti intoa puhkuen liikkeelle, mutta ainakaan toistaiseksi se ei ilmaissut halukkuutta ylimääräiselle temppuilulle, vaan kulki kuuliaisesti avuilla.

Ylitettyämme puomin onnistuneesti riittävän monta kertaa, jatkoimme suoraan laukassa pääty-ympyrällä odottavalla kolmen kavaletin innarille. ”Laske ääneen kolme viimeistä laukkaa ennen ylitystä, niin saadaan rytmi kuntoon”, sanoin. Milja teki työtä käskettyä, ja ihme kyllä hieman hätäisestä askelluksestaan huolimatta kavaletit pysyivät pystyssä. ”No kyllähän se yli meni, mutta enemmän ehkä onnen voimalla. Kunnon puolipidätteet läpi, älä anna sen rynniä läpi apujen”, neuvoin, seuraten uutta suoritusta kentän keskeltä. Karla ei näyttänyt olevan lainkaan halukas hidastamaan, mutta se pysyi kuitenkin kuulolla ainakin jotenkuten, joten uskalsin komentaa Miljan jatkamaan kohti rataa.

”Hypätään alkuun esteet 3–6 muutaman kerran matalana, ja jos sujuu nätisti, niin mennään sitten koko rataa”, sanoin. Milja nyökkäsi ja ohjasi Karlan matkaan. Ruunikko imi esteille suurella voimalla, ottaen ihan tuntuvaa ilmavaraa, mutta eteni kuitenkin ihan kivassa rytmissä. ”Jos yhtään tuntuu, että se ei ole hallinnassa, niin käännä pokkana voltille ennen estettä!” huudahdin, kun Karla kiihdytti entisestään seuraavalle esteelle. Milja teki työtä käskettyä ja käänsin Karlan voltille ennen kutosta. Karla otti tästä vähän nokkiinsa ja suihki hermostuneesti hännällään, mutta suostui kuitenkin hidastamaan. ”Hyvä, kävele hetki, niin korotan esteet!” huikkasin Miljalle ja kipitin nostamaan esteet 90–100 cm korkeuteen.

”Sitten vaan koko rata alusta loppuun!” komensin, jääden sitten kentän keskelle seuraamaan suoritusta. Radan alku sujui oikein hienosti, mutta puolivälin jälkeen rytmi hieman karkasi Karlan kiihdytellessä jälleen omin luvin. Muutama puomi napsahti alas paikkojen tullessa liian lähelle, ja viimeisellä okserilla Karla ponnisti yllättäen aivan liian kaukaa. Milja horjahti hieman hypyssä, mikä sai tietenkin Karlan heittämään takapäätä taivaaseen. ”Et tipu!” huudahdin. Milja pysyi onneksi kyydissä, sillä Karla ei päättänyt tehdä uusia juhlaliikkeitä. ”Otetaas uudestaan ihan alusta alkaen. Edelleen voit kääntää niitä ympyröitä, jos tuntuu, että se lähtee repimään apuja vasten”, neuvoin. Milja selvisi lopulta radan kunnialla maaliin ilman pudotuksia muutaman voltin voimalla - Karlakin tuntui pikkuhiljaa ehkä hieman väsyvän. ”Ei mikään helppo tamma! Hyvin ratsastettu!” kehuin Miljaa ojentaessani Karlalle taskuni pohjalta namipalan, kiittäen sitten osallistumisesta ja toivottaen onnea jatkoon.