Lawine van Khim

VIR MVA Ch, KTK-II, FLA1

Perustiedot

Kutsumanimi	Vivi	Kasvattaja	Khimaira Stud VRL-01403
Rotu, sukupuoli	Friisiläishevonen, tamma	Omistaja	Sonja Lovell VRL-11911
Väri, säkäkorkeus	Musta, 164 cm	Rekisterinumero	VH19-040-0071
Syntynyt, ikä	11.03.2019, Alankomaat Täyttänyt 8 vuotta 11.09.2019	Koulutus	Koulupainotteinen ko. Vaativa B

Eräänä kauniina syysiltana muutaman lasillisen äärellä minun ja ystäväni keskustelut jotenkin ajautuivat, yllätys yllätys, hevosiin ja sitä kautta kasvatukseen. Kovasti huokailimme, miten rankkaa on yrittää kasvattaa pitkiä, puhtaita linjoja, jotka olisivat ensimmäisistä hevosista alkaen täysin omia. Ystäväni esitteli minulle siinä ohessa Khimaira Stud nimisen tallin, joka oli tässä upeassa saavutuksessa onnistunut täysin - ja jopa lukuisia kertoja. Friisiläishevonen ei missään nimessä kuulu niihin rotuihin, joita olin ikinä koskaan milloinkaan ajatellut omistavani. Jotenkin tilanne nyt kuitenkin vain eskaloitui siihen, että yön pikkutunteina näpyttelin Khimaira Studin omistajalle Terhille viestin, että haluan ostaa yhden hänellä myynnissä olevista tammoista. Lawine van Khim saapui kuukautta myöhemmin ja vei meidän kaikkien sydämet, vaikkei kukaan vieläkään varsinaisesti tiedä, että mitä konkreettista hyötyä tammasta poni-, puoliveri- ja suomenhevosjalostukselle on.

Lawine, tai lyhyemmin ihan vain Vivi, on kaikin puolin ihana hevonen, joka onnistuu kerta toisensa jälkeen viemään jokaisen uuden tuttavuuden sydämen. Vivi on rauhallinen ja mutkaton tamma, joka nauttii hoiva- ja halihetkistä. Se haluaa aina miellyttää ihmisiä, joten se tekee juuri niin kuin käsittelijä pyytää - varmaan seisoisi vaikka päällään, jos pystyisi. Tämän ansiosta Viville on ollut todella helppo opettaa monia elämää helpottavia temppuja. Se nostaa aina kaviot automaattisesti ja pitää ne itse ylhäällä, laskee päänsä suitsia varten ja imaisee kuolaimet suuhunsa. Vivin voi päästää tarhan portilta vapaaksi ja mennä hakemaan jonkun toisen talutettavaksi, sillä se odottaa lauhkeasti portilla ja kävelee sitten perässä talliin, kulkien tyytyväisesti omaan karsinaansa. Tammaa ei tarvitse muutenkaan pahemmin taluttaa - se kulkee aina perässä mitään kyselemättä.

Vivin loputtomassa kiltteydessä ja yhdessä tekemisen halussa on myös varjopuolensa. Tamma on todella seurallinen - ja nyt kun sanon todella, niin tarkoitan siis aivan äärimmäisen seurallinen. Viviä ei saa missään tilanteissa jättää yksin talliin, traileriin, maneesiin tai yhtään minnekään. Yksin jäädessään tavallisesti niin tyyni ja asiallinen tamma osaa hätääntyä ihan toden teolla, ja sitä huutamista ja kolinaa ei jaksa kuunnella kukaan. Nuorempana Vivi myös kerran loukkasi itsensä rymytessään tarhasta ulos aitojen läpi, kun se luuli tulleensa hylätyksi. Nyt vanhempana tamma on opetellut avaamaan lukkoja, ovia ja portteja ahdistuksensa helpotukseksi. Vivi tosin harrastaa tätä nykyään ihan huvinkin vuoksi ja päästäkseen osallistumaan mahdollisimman paljon: tamma tulee välillä pihamaalla vapaana vastaan, kun se on päättänyt lähteä tarhasta katsomaan, missä kaksijalkaiset ovat ja mitä tekemässä.

Ratsuna Vivi aivan naurettavan helppo ja kiva. Ei tarvitse kuin istua kyytiin ja pyytää, niin tamma antaa kaikkensa ja enemmänkin. Isoliikkeiseksi hevoseksi sen askellajit ovat yllättävän mukavia istua. Etenkin Vivin laukka on isoa ja pyörivää. Laukka on muutenkin tamman vahvuus, joten sitä työstäisi mielellään aina tuntikausia. Ei voi missään nimessä sanoa, että tamman käynnissä tai ravissa olisi mitään kummempaa moitittavaa, mutta laukassa Vivi tuntuu reagoivan selvästi pehmeämmin. Käynnissä tamma kipittää helposti liian nopeasti, kun taas ravissa Vivi kokoaa itseään herkästi liikaa. Täsmällisillä, pehmeillä avuilla tätäkään ongelmaa ei toki ilmene, vaan rentoutunut Vivi pystyy esittelemään elastista, näyttävää, parasta itseään.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Taakle fan Lycan fri, 167 cm, m KTK-III, FLA2	ii. Taling fan Lycan fri, 165 cm, m FLA3	iii. Dangel fan Lycan fri, 164 cm, m FLA3	iiii. Augustyn
			iiie. Ewoudsje
		iie. Gertje fan Lycan fri, 166 cm, m FLA3	iiei. Cornelis
			iiee. Elgertsje
	ie. Jekstje fan Lycan fri, 163 cm, m FLA3	iei. Ketsje fan Lycan fri, 163 cm, m FLA3	ieii. Kertsten
			ieie. Fogeltsje
		iee. Jenske fan Lycan fri, 162 cm, m FLA3	ieei. Sebastiaen
			ieee. Johantsje
e. Wintsje fan Lycan fri, 160 cm, m KTK-II, FLA2	ei. Karde fan Lycan fri, 168 cm, m FLA3	eii. Rijke fan Lycan fri, 164 cm, m FLA3	eiii. Rijkaard
			eiie. Judichje
		eie. Densje fan Lycan fri, 164 cm, m FLA3	eiei. Christoffel
			eiee. Barendsje
	ee. Wilske fan Lycan fri, 163 cm, m FLA3	eei. Wiltje fan Lycan fri, 168 cm, m FLA3	eeii. Willempje
			eeie. Jappekje
		eee. Lisje fan Lycan fri, 162 cm, m FLA3	eeei. Balthazar
			eeee. Kornelisje

Syntynyt	Varsa	Isä
30.05.2023, Iso-Britannia	fri-o. Lancelot van Cloud	Sweert v.d. LAC
25.06.2023, Iso-Britannia	fri-o. Lao van Cloud	Rocky v. Duren
25.06.2023, Iso-Britannia	fri-o. Leo van Cloud	Rocky v. Duren
03.10.2023, Iso-Britannia	fri-o. Titus van Cloud	Lucifer v.d. Ravenwood
05.01.2024, Iso-Britannia	fri-t. Brenda van Cloud	Gjalt van Khim

Kilpailukalenteri

KRJ: 40 sijoitusta

04.02.2020 - KRJ - Grimscott - Vaativa B - 3/30 01.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 2/46 07.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 2/46 08.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 6/46 13.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 2/46 24.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 2/46 02.04.2020 - KRJ - Koistila - Vaativa B - 5/30 04.04.2020 - KRJ - Koistila - Vaativa B - 1/30 04.04.2020 - KRJ - Mairoth - Vaativa B - 2/30 05.04.2020 - KRJ - Mairoth - Vaativa B - 3/30 10.04.2020 - KRJ - Mairoth - Vaativa B - 5/30 10.04.2020 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 2/30 11.04.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Vaativa B - 6/40 11.04.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 2/50 12.04.2020 - KRJ - Mairoth - Vaativa B - 3/30 14.04.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Vaativa B - 6/40 14.04.2020 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 5/30 15.04.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Vaativa B - 2/40 16.04.2020 - KRJ - Mairoth - Vaativa B - 1/30 18.04.2020 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 4/30 29.06.2020 - KRJ-tarinakilpailut - Hiivurin Suomenhevoset - 3/3

18.04.2020 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 3/30 18.04.2020 - KRJ - Mairoth - Vaativa B - 1/30 18.04.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 6/50 20.04.2020 - KRJ - Mairoth - Vaativa B - 5/30 22.04.2020 - KRJ - Team J&K - Vaativa B - 1/40 25.04.2020 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 4/30 05.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 1/35 06.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 5/35 06.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 3/35 07.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 7/35 09.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 6/35 10.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 2/35 11.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 5/50 16.05.2020 - KRJ - Koivumetsä - Vaativa B - 4/50 20.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 4/50 29.05.2020 - KRJ - Tiiron ratsutalli - Vaativa B - 7/50 08.09.2020 - KRJ - Lindgård - Vaativa B - 1/24 09.09.2020 - KRJ - Lindgård - Vaativa B - 1/24 13.09.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Vaativa B - 2/40 23.11.2020 - KRJ - Nessinjärven kilpailukeskus - Vaativa B - 3/40

 

Päiväkirja

25.04.2019 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja

Olin ollut friisiläisen omistaja nyt reilu vuoden. 2-vuotiaana ostettu Vivi oli ehtinyt kääntyä 3-vuotiaaksi, ja jotenkin kummasti siitä oli alkanut pikku hiljaa tulla enemmän puolisoni Oliverin hevonen. Tulin kyllä itsekin enemmän kuin hyvin tamman kanssa toimeen ja treenasin sen kanssa viikottain, mutta Oliver jumaloi Viviä yli kaikkien muiden. Minä yritin olla ottamatta suosikkeja alati kasvavasta hevoslaumastamme, mutta Oliver oli ylpeänä julistanut, että Vivi on koko maailman paras hevonen ja maailmankaikkeuden upein eläin. En asiasta sen enempää ollut kiistellyt, vaan jättänyt tyytyväisenä myös ratsukoulutuksen mieheni harteille, mikä ei häntä toki ollut haitannut.

"Ei sitä edes tarvitse kouluttaa, tuntuu kuin se osaisi kaiken valmiiksi!" Oliver luennoi minulle silmät sydäminä, kun katselimme tarhassaan lennokkaasti laukkailevaa tammaa. En viitsinyt kommentoida, että viimeksi eilen olin aamutallissa saanut käydä Vivi-neidin kanssa pitkän keskustelun siitä, miksi karsinan ovella ei yritetä ohittaa ihmistä, ja miksi tarhaan kävellään reippaasti eikä ihmetellen jokaista heinää ja lillukanvartta. "Se on niin viisas tamma", totesin liioitellun ihastuneesti, imitoiden mieheni lukuisilla oktaaveille noussutta ääntä. Virnuillen tökkäsin Oliveriä kylkeen ja käskin häntä lopettamaan ihastelun. Pitäisi vielä hakea viimeiset hevoset sisään. "Ravaile sinä vielä hetki, Vivi, tulen hakemaan sinut ihan kohta", Oliver lässytti tammalle. Ihan niin kuin se olisi muka jotain ymmärtänyt.

Emme ehtineet käsissämme olevien neljän puoliveritamman kanssa edes talliin asti, kun tallin takaa tarhoilta kantautui hätäinen kiljunta ja vain hetkeä myöhemmin kammottava räsähdys, jota seurasivat raivoisat laukka-askeleet. Vivi pamahti hevoslauman keskelle naarmuja ryntäissään, melkein hypäten Oliverin syliin. Mies yritti parhaansa mukaan pitää tuohtuneiden hevostammojen naruista kiinni. "Jaaha, pitääpä laittaa ilmoitustaululle huomio, ettei Viviä saa ikinä jättää viimeiseksi", totesin syvään huokaisten. Veimme muut tammat karsinoihinsa, kun leppynyt Vivi jäi tyytyväisenä odottamaan käytävälle. Oliver tutki huolestuneena sen haavoja, mutta ne vaikuttivat onneksi olevan hyvin pinnallisia. "Pitää soittaa Martin korjaamaan aitaa", totesin. Vaikka harmitti toki Vivin pieni haavoittuminen, olin salaa hieman tyytyväinen, että se oli osoittanut edes jonkin huonon piirteen itsessään, niin Oliver ehkä tajuaisi sen olevan hevonen eikä jumalatar.

15.03.2020 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja

Noin viikkoa aiemmin olimme tuttuun tapaan nojailleet Vivin tarhan pieleen mieheni kanssa, ihastellen kauniin tamman sulavaa liikehdintää laskevan auringon säteissä. Välillä se oli pysähtynyt katsomaan jonnekin kaukaisuuteen keltaisena kukkivien niittyjen ylitse. "Onkohan se yksinäinen?" Oliver oli kysynyt aivan yllättäen. "Kuinka niin?" olin kysynyt vastavuoroisesti. "No kun se on ainoa omaa rotuaan. Kaikki muut on ihan erinäköisiä", Oliver oli selittänyt haikealla äänellä. Olin arvannut heti, mitä miehellä oli mielessä. "Kyllä me voidaan ostaa toinenkin friisiläinen", olin todennut syvään huokaisten, saaden aikuisen miehen kiljumaan riemusta kuin pikkutytön.

Tänään oli se päivä, kun tuo toinen friisiläinen saapui. Suomessa syntynyt PP's Chardé niminen upea sukuinen friisiläistamma oli sattumalta löytynyt tuontikeskuksen listoilta, ja olin siltä istumalta tarttunut luuriin ja soittanut tulevani hakemaan tamman vaikka heti. Sara-lempinimellä ristitty tamma oli matkustanut oikein mallikelpoisesti, eikä se perilläkään alkanut kummempia ihmettelemään, vaan seurasi meitä kiltisti tarhoja kohti. Oliver suorastaan tärisi innostuksesta, kun lähestyimme Vivin tarhaa. Kun musta tamma näki meidän saapuvan Saran kanssa, se hirnahti äänellä, joka oli niin täynnä rakkautta, että jopa minun kylmä sydämeni pakahtui. Mikä parasta, Sara vastasi yhtä rakkaudella. "Nyt ei tarvitse enää olla yksin", Oliver kuiskutti Vivin korvaa, kun minä päästin Saran vapaaksi tarhaan, ja olin jopa näkevinäni muutaman kimaltavan kyyneleen miehen poskilla. Tammat tuntuivat olevan parhaita ystäviä ensinuuhkaisusta lähtien, joten vartin menoa katseltuamme, uskalsimme lähteä jatkamaan muita hommia. Eihän tästä puutu enää kuin sopiva ori, niin alkaa vielä joku Oliverin sivubisnes friisiläisten kasvattajana pyöriä...

29.06.2020 KRJ-Tarinakilpailut, Hiivurin Suomenhevoset, kirjoittanut omistaja

Vivi asteli vierelläni omaan tuttuun tapaansa korvat tanakasti hörössä, tökkien välillä kylkiäni höristen, rapsutuksia kaivaten. Virnuilin ylpeästi, kun ympäriltämme kuului ihastuneita huokauksia. Friisiläishevoset tuskin olivat kovin yleinen näky näillä kulmilla, ja olihan Vivi nyt muutenkin sellainen hevosten jumalatar. Ylpeilevä kierrokseni käsihevosalueen ympäri kuitenkin keskeytyi yllättäen, kun silmäni osuivat vaaleahiuksiseen naiseen, joka rapsutteli rautiasta suomenhevostammaa. ”Roosa?” kysyin epäuskoisena. Vihreä silmäpari kääntyi suuntaani, ja meidän molempien leuat loksahtivat auki samanaikaisesti. ”Herrajestas sä olet kaukana kotoa!” blondi naurahti ja kurkottautui haalaamaan minua hellästi. Vivi yritti kurkottaa innokkaasti moikkaamaan Roosan tammaa, mutta sai pakit kovan kiljahduksen saattelemana.

Hetken keskusteltuamme tajusimme olevamme samassa luokassa tänään. ”Mistäs sä näin laadukkaan koulusuokin oot taikonut?” kysyin uteliaasti. ”Kaverilta ostin reilu viisi kuukautta sitten. Eka oma kuoli aikanaan ähkyyn, ja yhden suokin myin ennen äitiyslomaa. Nyt, kun mukulat on koulussa, niin on taas aikaa harrastaa”, Roosa kertoi iloisesti. ”Vieläkö sä kilpailet esteillä?” kysyin, rapsutellen hajamielisesti vieressäni torkkuvaa Viviä. ”En, se homma jäi esikoisen synnyttyä. Sä oot vissiin nykyään jollain maailman rankingin listoillakin?” Roosa kyseli hymyillen. Punastuin ja nyökyttelin pienesti ”Niinhän mä olen joo, ollut jo jokusen vuoden”, vastasin hiljaa. ”Mitä siinä nöyristelet? Sä oot tehny kovan duunin sen eteen ja ansainnu kaiken!” blondi ärähti minulle kannustavasti, kiiruhtaen sitten matkoihinsa tajutessaan, että startti lähestyi kovaa vauhtia.

Suuntasin itsekin verryttelyyn uninen, helteen hieman uuvuttama Vivi mukanani. Aloin kauhomaan vettä viilennysämpäristä tamman mustalle kaulalle, upoten ajatuksiini. Ajatella, miten elämä voi viedä kaksi samassa paikassa kasvanutta ihmistä täysin eri teille. Minä ja Roosa olimme kilpailleet teininä toisiamme vastaan esteratsastuksessa, enkä ollut voittanut häntä nopeudessa koskaan. Välillä, jos Roosa oli kolistellut puomeja alas, olin saanut paremman sijoituksen, mutta ne kerrat pystyi laskemaan yhden käden sormilla. Nyt hän ei enää edes hyppää, ja minä olen jonkin sortin ammattilainen. Vaikka laji oli tänään kaikkea muuta paitsi vauhdikas ja vaarallinen, kilpailuviettini oli silti herännyt. Olkoot Roosan suokki kuinka näppärä peli tahansa, minulla oli tänään allani maailman paras Vivi!

Vivi liikkui kuin unelma, ja uskallan sanoa, ettei se ollut puhtaasti hevosen itsensä luontaista taitoa. Roosan näkeminen oli virittänyt minut niin keskittyneeksi, etten edes muista, milloin olisin viimeksi ratsastanut näin keskittyneesti. Vatsalihakseni huusivat armoa, kun painelin lisättyä ravia verryttelykentän poikki, mutta onnistuin silti istumaan satulassa kuin liimattuna. Laukanvaihdot ja kaikki sujuivat niin mukavasti, etten olisi malttanut lopettaa niiden väläyttelyä ihastuneelle yleisölle, mutta pakkohan se tässä helteessä oli, jotta liikettä säästyisi vielä radallekin. Suuntasin kilpailuareenan portille odottamaan vuoroani, enää kaksi ratsukkoa ennen minua. Samalla hetkellä kuulin kuuluttajan ilmoittavan Roosan tuloksen: melkein 79 %. ”Jösses! Nyt joudutaan Vivi pistämään ihan tosissaan töppöstä toiseen eteen!” totesin silitellen tamman mustaa kaulaa. Se tuntui olevan yhtä valmis voittamaan kuin minäkin.

Ratamme meni lopulta juuri niin nappiin kuin olin uskaltanut toivoakin, lukuun ottamatta sitä kohtaa, jossa nostin laukan pari metriä liian myöhään. Hitsi mikä amatöörivirhe, varmaan tämä kuumuus pehmentää pään! Vivi oli kuitenkin ollut upea itsensä, reagoiden jokaiseen apuun täsmällisesti. Roosa oli vastassa portilla. ”Kyllä huomaa, että oot panostanut tähän lajiin koko elämäsi viimeiset kymmenen vuotta”, blondi totesi leveästi hymyillen. Menin aivan sanattomaksi, ja lopulta sain änkytettyä vain pyynnön, että tulisivat joskus perheineen lomalle tilalleni Englantiin.

25.06.2023 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja

Tilanne friisiläisten kanssa tosiaan eskaloitui vuosien saatossa, eikä Viviä voinut siitä syyttää, vaikka se olikin ihanuudellaan saanut meidät molemmat lopulta kiedottua kavionsa ympärille. Keväällä 2023 aloitimme ihan virallisesti friisiläishevosten kasvattamisen kaiken muun toiminnan ohella, ja ensimmäinen kasvattimyyntimme meni kuumille kiville. Viviä emme kuitenkaan olleet raaskineet astuttaa, vaikka sen menestyksekäs kilpaura kouluratsastuksessa oli jäänyt historiaan jo aikoja sitten. Tamma oli saanut jo muutaman vuoden viettää leppoisaa elämää Oliverin lellikkinä, vaeltaen viikoittain pitkiä matkoja nummilla. Olin jopa vitsaillut matkaratsastuskilpailuista ja vahingossa saanut Oliverin vain innostumaan ajatuksesta. Vielä ei kuitenkaan oltu niihin kilpailuihin asti päästy, ja nyt oli korkea aika ottaa myös Vivi mukaan jalostuspuuhiimme.

Vivin ensimmäinen varsa syntyi sellaisena kevätaamuna, jona kesä oli jo vahvasti läsnä. Oliver yritti viimeiseen asti inttää, että pitäisimme orivarsan itsellämme, mutta lopulta sain miehen taivuteltua siihen, että Lancelot myydään. Orista tulikin useampi ostotarjous lyhyessä ajassa, olihan sen isäori Sweert v.d. LAC myös aivan ehdottoman hieno hevonen. Lancelot muutti lopulta Ruotsiin Daniel ja Ulrika Ågrenin omistukseen, ja hyvin pian vieroituksen jälkeen alettiin Viville katsomaan jo seuraavaa puolisoa. Hemgårdin omistaja Jaana etsi friisiläisorilleen Rocky v. Durenille puolisoa, josta voisi jättää itselleen kotiin varsan, ja tartuin heti tarjoukseen. Jotenkin varsan kasvattaminen tuntuu paljon stressittömämmältä silloin, kun ostaja on jo tiedossa.

Stressiä oli tässä yhdistelmässä kuitenkin ihan useamman vuoden tarpeisiin; Vivi päätyikin odottamaan kaksosia, jotain mitä en koskaan uskonut itse pääseväni todistamaan elämäni aikana. Sekä minä että Jaana suhtauduimme jo etukäteen tilanteeseen niin, että vähintäänkin toinen varsoista kuolee, todennäköisesti molemmat. Eläinlääkäri kävi ultraamassa Viviä tavallista aktiivisemmin, mutta mitään huolestuttavaa ei missään kohtaa tullut ilmi. Tiineyden loppuvaiheilla minua lähinnä huoletti, että Vivi repeää keskeltä kahtia, sen verran valtavaksi se vatsa lopulta venyi. Juhannussunnuntaina maailmaan saapui lopulta kaksi oikein tervettä orivarsaa, jotka täytyi tietenkin nimetä rimmaavasti. Jaana oli tällä välin jo löytänyt Suomesta ostajan toiselle varsoista. Vieroituksen jälkeen Leo matkasi Hemgårdiin Jaanan luo, ja Lao lähti Veeran tiluksille Pyökkipolkuun.