Roihusydän

i. Korkeita näyttelypisteitä sekä kertaalleen näyttelyn paras varsa, sijoittuminen laatuarvosteluissa joka ikävuonna (nelivuotiaana askellajikokeen paras), kasvattajakilpailuissa esteratsastuksessa kahdeksas ja kouluratsastuksessa toinen. Lukuisia voittoja sekä sijoituksia erityisesti kouluradoilta, mutta myös esteiltä, korkeimmillaan vaativa B sekä 110 cm -tasoilta, kirkkaimpana onnistumisena rodun koulumestaruuskulta sekä kaksi pronssimitalia. PKTK-I, korkeimman jälkeläispalkinnon ori. Tuuliharjan Nietos oli niitä laadukkaita hevosia, jotka jo varsavuosinaan kiinnittivät amatöörienkin huomion. Luontainen esiintyjän karisma, hienot liikkeet sekä hyppytekniikka, rohkea, rehellinen, sisukas sekä yhteistyöhaluinen luonne, hyvä rakenne.

Nietos oli ryhdikäs, näyttävä hevonen. 146-senttinen, rautiaankimo ori oli hieman kevyt, sellainen vähän modernimpi, tyypeiltään ja leimoiltaan hyvä ratsusuomenhevonen, jonka kaula oli pitkä, kaareva ja hyvin liittynyt, mutta hieman kevyt, säkä sekä satulansija erinomaiset, lavat pitkät ja loivat, lanne kantava ja lautanen pitkä, reidet pitkät ja lihaksikkaat. Jalat olivat kuivat ja kestävät, etuset olivat hyväasentoiset mutta kintereet olivat käyrät. Kehuja kimolle sateli niin liikkeistä kuin hyppytekniikastakin; irtonaiset, rennot, joustavat, lennokkaat liikkeet jokaisessa askellajissa, hypätessä erinomainen reaktiokyky, rohkeus sekä varovaisuus, hyvä kaulan ja selän käyttö, olisi saanut avata enemmän takaa. Seuraavat kehut jaettiin Nietoksen luonteesta, ratsastettavuudesta; yhteistyökykyinen ja luottavainen, nopeasti oppiva, hienolla asenteella töitä tekevä rehdin suomenhevosen perikuva. Ori toimi kokemattomankin ratsastajan kanssa, se huomasi heti, mikäli selässä oli ihminen, jonka kanssa oli parempi hidastaa vauhtia sekä antaa virheitä laajemmalla skaalalla anteeksi.

Jo ensimmäisenä kautenaan Nietos sai pienratsuoriksi hyvän määrän tammoja, ja siitä jäi 102 jälkeläistä. Kantakirjattujen, jälkeläispalkittujen kilpa- ja jalostushevosten sekaan mahtuu harrastehevosia, pari terapiaratsua, muutama valjakkoajoon keskittyvä hevonen. Suurin osa Nietoksen jälkeläisistä on selväpäisiä ja yhteistyöhaluisia hevosia, pieni ohut sivujuonne on kovapäisempää, tulistuvampaa sorttia. Ori periytti hyvää (jalka)terveyttä sekä pitkäikäisyyttä, yleensä myös hyviä liikkeitä, hyppytekniikkaa, kykyjä vähän joka lajiin sekä ainakin keskivertorakennetta myös heikommasta tammasta - aivan kuten jalostusorin kuuluukin. Nietos eli pitkän, terveen elämän kuollen vasta 30-vuotiaana.

ii. Kaksi suomenhevosten koulumestaruuspronssia, lukuisia voittoja sekä sijoituksia helppo A ja vaativa B -tasoilta sekä 100 cm esteradoilta. Ensimmäisen palkinnon ratsukantakirjaori, korkein mahdollinen jälkeläispalkinto. Luminietos (rautiaankimo, 153 cm) menestyi ensin kilparadoilla, sitten isäorina jälkeläistensä vallatessa niin laatuarvosteluiden kuin kilpakenttienkin tulossijat. 144 jälkeläistä jättänyt kouluori oli itse ruma ankanpoikanen, varsanäyttelyiden aikaan aina se eriparisesti kasvava reppana, josta kuitenkin iän myötä kuoriutui komea hevonen. Olihan Luminietos vähän kevyt niin kaulaltaan kuin rungoltaankin, kintereet olivat käyrähköt, mutta enemmän orissa oli hyvää. Sen kaulan liittymät olivat erinomaiset, samaten lavat, etujalat olivat hyväasentoiset eikä ryhdistä, tyypeistä tai leimoista löytynyt suuremmin huomautettavaa. Luminietos liikkui todella rennon vaivattomasti pitkin, elastisin askelin, se hyppäsi tasapainoisin, suurilinjaisin hypyin korjaten niin omia kuin ratsastajansa virhearvioita.

Niin rehellinen, yhteistyöhaluinen ja eteenpäinpyrkivä hevonen kuin Luminietos olikin, se oli melkoisen tarkka ratsastajansa avuista sekä tasapainosta eikä todellakaan ollut kokemattomien ihmisten ratsu. Käsiteltäessä raudikko suli leppoisaksi, rauhalliseksi nallekarhuksi, joka ei jaksanut välittää kotitallinsa toisten orien huuteluista; Luminietos tiesi olevansa tonttinsa kuningas.

Orin jälkeläisissä on lukuisia kantakirjattuja ja/tai jälkeläispalkittuja hevosia, jotka ovat niittäneet menestystä niin koulu-, este- kuin kenttäratsastuksessa sekä muutama myös valjakkoajossa. Ilmiselvän lahjakkuuden lisäksi Luminietos periytti lennokkaita, irtonaisia liikkeitä, hyvää hyppytekniikkaa sekä yleensä rehellistä, työteliästä luonnetta sekä sporttista, ryhdikästä rakennetta. Ori menehtyi suolenkiertymään 22-vuotiaana, ja ilman epäonnista sairastumista hyväkuntoinen, muutoin terve hevonen olisi voinut elää monta hyvää vuotta.

ie. Tuulitukan oma kilpaura jäi olemattomaksi tamman tehdessä elämäntyönsä tuntiratsuna. Se kyllä jalostusarvosteltiin P-suunnalle ratsastettavuuskokein sekä palkittiin kolmannella palkinnolla, mutta sen enempää näkyvyyttä tammalla ei ollut - mitä nyt viidakkorumpu tiesi kertoa Tuulitukan olevan tallinsa suosituin ratsu. Nimi kuitenkin lienee monille tuttu, sillä ratsastuskoulun suosikkitamma on myös kolmen todella laadukkaan varsan emä - erityisesti poikansa, jalostusori Tuuliharjan Nietos, soittaa varmasti piensuomenhevosihmisten kelloja. L3 II -jälkeläispalkittu tamma löytyykin nykyään monen menestyneen kilparatsun sukutaulusta. Kuriositeettina kerrottakoon yhden tamman tyttärentyttäristä ottaneen myöhemmin isoäitinsä paikan ratsastuskoulun lempihevosena.

Hyvä tuntihevonen toimii ikään kuin erilaisten ratsastajien sulatusuunina. Sellainen Tuulitukka toden totta oli! Talutustuntilainen, jatkokurssilainen tai vaativamman valmennusryhmän ratsastaja, jokainen nautti Tuulitukan kanssa työskentelystä. Tamma löysi ilmiömäisen hyvin ristiriitaisten tai epäselvien apujen joukosta ne oikeat, joita piti kuunnella, se ei koskaan menettänyt malttiaan, turhautunut tai edes irvistänyt. Vauhtinsa, oikeastaan kaiken muunkin, hevonen suhteutti taitavasti ratsastajansa mukaisesti. Etupainoinen jyrä -klisee ei pitänyt paikkaansa, Tuulitukka kantoi itsensä hyvässä ryhdissä käyttäen takaosaansa esimerkillisesti. Käsiteltäessäkin tamma sopi kaiken tasoisten ihmisten opettajaksi ja kaveriksi.

27-vuotiaaksi elänyt tamma ei ollut häikäisevä kaunotar, ennemmin hyvä perushevonen. 141 cm, tummanrautias suomenhevonen, hyvät tyypit, kaula sekä säkä, kantava selkä sekä köyry lanne, erinomainen rungon syvyys. Pitkät, lihaksikkaat reidet, hieman sapelihakuiset etuset sekä vennohkot vuohiset, moitteettomat kaviot. Jokainen Tuulitukan jälkeläisistä on emäänsä parempirakenteinen sekä selkeästi suurempikapasiteettinen - tämä tuntipuksu varsoi ruusukehaita!

e. Tulisydämen juoksu ei kulkenut minkään vertaa. Tamma myytiin nelivuotiskesänään, ja siitä tuli uudessa kodissaan täyspäinen harrasteratsu. Kilpailutuloksia kertyi helppo B-A / 80-100 cm -tasoilta, valtaosin hyväksyttyjä tuloksia ja harvat ruusukkeet matalilta tasoilta. Tulisydän oli ehdottomasti harrastehevonen, erinomainen sellainen, tasainen, vakaa, luotettava, joka ratsastajalle sopiva. Se ei ollut liikeihme tai estetykki, vaan tappavan tasainen; hevonen, joka toi kuskinsa maaliin niin, että kummallakin oli hauskaa, vaikkei se muoto ollut korrektein tai kolmosesteen ylin puomi pysynyt kannattimillaan.

140-senttinen, tummanpunarautias tamma oli vankka, pyöreärunkoinen hevonen, joka paikkasi puutteellista laatutyyppiään erinomaisin sukupuoli- ja rotuleimoin. Tulisydämen pää oli ilmeikäs, niska pitkä ja kaula lyhyt, lavat pitkät ja pystyhköt, runko vankka ja lyhyt, lautanen pitkä ja jyrkkä. Jalat olivat hyväluiset, edestä hyväasentoiset, takaa pihdissä. Melko tavanomainen, turvallinen 36 pisteen keskiverto hevonen. Samaa keskivertoa olivat niin raudikon liikkeet kuin hyppytekniikkakin. Käynnissä ahdas takasten liike, ravissa väljempi, riittävä yliastunta ja tasainen tahti, mutta kaikki askellajit olisivat saaneet olla ilmavammat. Tamma kuitenkin kantoi itsensä hyvin. Hypyissä oli hyvä, tasainen kaari, jalat kuitenkin nousivat vähän hitaasti ja Tulisydän hyppäsi helposti aika selättömänä.

Hyvä luonne oli ehdottomasti tamman paras puoli. Se oli vakaa, rauhallinen, ystävällinen ja sopeutuvainen hevonen, joka lähti aina innokkaana töihin muuttumatta levottomaksi pidempienkään vapaiden vuoksi. Niin ajaen kuin ratsain Tulisydän oli hyvä, kevyt, vastaanottavainen ja yritteliäs, ja kuitenkin niin kiltti ja sopeutuvainen, että se sieti tiuhaankin tahtiin vaihtuvat ratsastajat erilaisine apuineen, virheineen ja muine ominaisuuksineen. Pitkälti hienon luonteensa vuoksi Tulisydän astutettiin kahdesti, molemmilla kerroilla hintavammilla, meritoituneilla ratsuoreilla. Tamman jälkikasvu onkin vähän joka mittarilla emäänsä parempia ratsuja, puutteellinen laatutyyppikin otti aimo harppauksen ratsumaisempaan suuntaan. Meriraja eli 26-vuotiaaksi.

ei. Sydämen Laulu oli tavanomainen harrasteori, ravihevonen, joka juoksi kuitenkin hieman reilu 15 000 euroa omistajilleen (voitto- ja sijoitusprosentit 3 % ja 27 %). Se jalostusarvosteltiin ja hyväksyttiin ilman palkintoa, jalostukseen se hyväksyttiin kahdeksi vuodeksi. Tätä ei kuitenkaan hyötykäytetty, Sydämen Laulu astui vain omistajansa kolme tammaa. Vain yksi kolmesta starttasi raveissa juosten hieman isäänsä paremmin, kahdesta muusta tuli harrasteratsuja. Kaikki kolme perivät isältään samoja ominaisuuksia; pitkän niskan mutta lyhyen kaulan, kuivat hyväluiset mutta pihtikinttuiset jalat, hyvän työmotivaation sekä ajettavuuden/ratsastettavuuden; kaikkia kehutaan hyviksi, toimiviksi, herkiksi. Näillä sanakääntein kuvaillaan myös Sydämen Laulua.

152 cm korkea, tummanruunikko seinäjokelaisori oli nuoresta pitäen todella helppo hevonen, rento, itsevarma sekä mielellään ihmisen kanssa työskentelevä. Juoksu kulki helposti, ja vaikkei kasvattaja-omistajaperheellä ollutkaan mitään kuninkuusravihaaveita, Sydämen Laulua treenattiin tosissaan. "Olen minä heikommallakin tuloksella harrastehevosia juoksuttanut", toinen omistajista tokaisi paikallislehden haastattelussa. Juoksu kyllä kulki, vauhtiavain ei ollut riittävästi rodun tai ikäluokan kärkisijoille.

Sydämen Laululla tosiaan oli hieno, pitkä niska, valitettavan lyhyt kaula, kuivat ja hyväluiset jalat, jotka pihtikinttuisia takasia lukuun ottamatta olivat hyväasentoisetkin. Runko oli hieman lyhyt ja pyöreä, lavat pitkät ja pystyhköt, lautanen jyrkänsorttinen. Käynnissä takasten liike jäi ahtaaksi, ravatessa liikerata väljeni selkeästi ja kovassa vauhdissa ahtaudesta ei ollut tietoakaan. Orilla oli myös melko näppärä laukka, jota se esitteli lähinnä kesälaitumelle päästessään, kärryjen edessä Sydämen Laulun ravivarmuus oli huippuluokkaa. Muutoin ikänsä terveenä säilynyt hevonen lopetettiin suolistosyövän vuoksi Sydämen Laulun käännyttyä 18-vuotiaaksi.

ee. Ei tullut edes sunnuntairavuria, tai niin sanotusti oikeaa työhevosta, Tulipikarista (138 cm, punarautias). Seinäjokelaistamma syntyi, eli ja kuoli kasvattajaperheensä omistuksessa, kuten emälinjan viisi aikaisempaakin tammaa. Tulipikari ei kisannut kuin pienissä paikalliskisoissa, P-suunnan jalostusarvostelussa se hyväksyttiin palkinnotta, jälkeläisiä jäi kaksi eikä kumpikaan noussut kansalliseksi puheenaiheeksi, vaikka hyviä, luotettavia harrastehevosia olivatkin. Hyvin harvinainen suku on kuitenkin säilyttämisen arvoinen, eikä Tulipikarin perikuntaa kiusaa kesäihottuma, kavioruston luutumat, hankala luonne tai muutkaan todella vakavat ongelmat.

Tulipikari itse suhtautui kaikkeen tyynesti, stressaamatta mitään, jännittämättä milloinkaan. Se oli vähän patisteltava, mukavuudenhaluinen hevonen, jonka liikerata oli melko matala mutta pehmeä, aloittelijallekin helppo. Raudikko luovi taitavasti läpi joka tilanteen, suodatti ristiriitaiset sekä epäselvät avut ehdottaen tilalle mielestään todennäköisintä vaihtoehtoa - tai alkoi napsimaan lähimpiä vehreitä kasveja suuhunsa. Vauhti ei tosiaan riittänyt radoille, ja vaikka Tulipikari periaatteessa olikin ihan toimiva, ei siitä työhevoseksikaan ollut; viimeistään vetokokeessa hanskat lensivät tiskiin muutaman portaan jälkeen. Turhan hikistä hommaa! Ratsuna Tulipikari osasi nippa nappa helppo B -asiat sekä hyppäsi yllättävänkin hyvällä tekniikalla kaiken, minkä viitsi, eli yleensä yksittäiset esteet ja ratana juuri ja juuri ne satunnaiset 70 cm luokat, joissa omistajaperheen tyttäret tahtoivat käydä.

Jos jotain Tulipikari oli, luottohevosen lisäksi, niin sievä. Vankkahan se oli (sekä lihava), matalajalkainen, mutta pää oli kaunis, niska pitkä, kaula erinomaisesti runkoon liittynyt sekä hyvän mittainen, lavat pitkät ja lautanen pyöreä, jalat kuivat, järeät, suppuvarpaiset mutta muutoin hyväasentoiset, kaviot erinomaiset. Pitkäikäinenkin tamma oli, se kuoli luonnollisin syin vasta 29-vuotiaana.

Sukuselvitys © VRL-12701