Runon Hallanvaara


KTK-III
Kesäkuu 2026 : 68 p.

Perustiedot

Kutsumanimi Halti Kasvattaja Runoratsut VRL-11408
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori Omistaja Sonja Lovell VRL-11911
Väri, säkäkorkeus Rautiaankimo, 151 cm Rekisterinumero VH23-018-0448
Syntynyt, ikä

01.07.2023, Suomi
Täyttänyt 8 vuotta 01.12.2023
Koulutus

Yleispainotteinen
ko. Helppo A, re. 100 cm

”Juhannuksen jälkeisellä viikolla Runoratsuissa riitti vipinää, kun talliin syntyi liuta uusia varsoja. Osasin odotella Tuikkutytön varsasta kimoa, mutta kun maailmaan kompasteli puhtaan valkoinen varsa keskellä kaunista kesäyötä, näytti siltä, kuin Muumilaakson hohtava hattivatti olisi ilmestynyt tiluksille. Varsan nimeksi kaavailtiin ensin Hattivattia, mutta Ekholmin perheen arvoisa nimiraati äänesti nimeksi lopulta Hallanvaaran. Orivarsaa alettiin kutsua tuttavallisemmin Haltiksi.”

”Koulupainotteisten hevosten kasvattajana ajattelin ilman muuta, että Haltikin koulutetaan kouluratsuksi. Sen isä on kisannut menestyksekkäästi esteradoilla, mutta emä on puhtaasti koulupainotteinen, joten ajattelin kai Haltin perivän enimmäkseen kouluratsun kapasitettiia vanhemmiltaan. Mutta mitä vielä! Ori yllätti meidät kaikki, sillä sen potentiaali esteradoilla ylsikin metrin rataesteille! En edes muista koska olisin omistanut itse kasvatetun suomenhevosen, joka hyppää näin kovaa ja korkealta. Uskottava se kuitenkin on, että tallissa asuu nyt melkoinen hattivatti, joka tulee kyllä hurmaamaan värillään ja hyppytaidollaan vielä tulevaisuudessa.”

Näin kertoo kasvattaja orinsa matkasta tähän päivään. Ja sitten saapui se päivä, että tämä valkea hurmuri tuli myyntiin. Olin tietenkin kärppänä heti paikalla ja ostin Hallanvaaralle matkalipun Britteihin.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Heinämaan Hannes
sh, 156 cm, tprn, FI

ERJ-III
ii. Harlekiini evm
sh, 157 cm, tprn, FI
iii. Haades evm
iie. Voivuokko evm
ie. Tuulen Sävel evm
sh, 152 cm, rt, FI
iei. Ernesti evm
iee. Tuulen Sointu evm
e. Tuikkutyttö
sh, 150 cm, rtkm, FI
ei. Susiherra evm
sh, 159 cm, mkm, FI
eii. Lumihukka evm
eie. Tyttönen evm
ee. Tuikahdus evm
sh, 153 cm, vprt sw, FI
eei. Roihuaa evm
eee. Ruskaharja evm
Syntynyt Varsa Emä
22.10.2023, Suomi sh-o. Runon Hallaharso Runon Pitsipisara
03.12.2025, Iso-Britannia sh-t. Pilvipellon Lumirubiini Pilvipellon Rubiinirosvo

Kilpailukalenteri

NÄYTTELYT

00.00.0000 - NJ - Paikka - Luokka - Tulos


PORRASTETUT KILPAILUT

KRJ vt. 5/4
ERJ vt. 5/4
Ominaisuuspisteet näet VH-profiilista

ERJ: 37 sijoitusta
01.11.2025 - ERJ - Savukallio - 100 cm - 6/100
02.11.2025 - ERJ - Nessinjärvi - 100 cm - 4/50
05.11.2025 - ERJ - Nessinjärvi - 100 cm - 6/50
07.11.2025 - ERJ - Nessinjärvi - 100 cm - 6/50
11.11.2025 - ERJ - Nessinjärvi - 100 cm - 7/50
11.11.2025 - ERJ - Stall Fernweh - 100 cm - 8/82
18.11.2025 - ERJ - Stall Fernweh - 100 cm - 3/82
20.11.2025 - ERJ - Nessinjärvi - 100 cm - 4/50
25.11.2025 - ERJ - Nessinjärvi - 100 cm - 2/50
25.11.2025 - ERJ - Nessinjärvi - 100 cm - 2/50
26.11.2025 - ERJ - Nessinjärvi - 100 cm - 1/50
29.11.2025 - ERJ - Nessinjärvi - 100 cm - 1/50
21.01.2026 - ERJ - Stall Fernweh - 100 cm - 9/100
21.01.2026 - ERJ - Stall Fernweh - 100 cm - 3/100
23.01.2026 - ERJ - Stall Fernweh - 100 cm - 4/100
27.01.2026 - ERJ - Stall Fernweh - 100 cm - 2/100
14.03.2026 - ERJ - Ruskavaara - 100 cm - 3/30
20.03.2026 - ERJ - Ruskavaara - 100 cm - 3/30
02.04.2026 - ERJ - Ruuvalli - 100 cm - 1/30
05.04.2026 - ERJ - Ruuvalli - 100 cm - 3/30
01.05.2026 - ERJ - Kuuralehdon hevostila - 100 cm - 3/40
02.05.2026 - ERJ - Kuuralehdon hevostila - 100 cm - 6/40
05.05.2026 - ERJ - Ruskavaara - 100 cm - 3/30
07.05.2026 - ERJ - Kuuralehdon hevostila - 100 cm - 2/40
08.05.2026 - ERJ - Ruskavaara - 100 cm - 3/30
09.05.2026 - ERJ - Ruskavaara - 100 cm - 4/30
09.05.2026 - ERJ - Ruskavaara - 100 cm - 1/30
10.05.2026 - ERJ - Ruskavaara - 100 cm - 4/30
25.05.2026 - ERJ - Ruskavaara - 100 cm - 4/30
26.05.2026 - ERJ - Ruskavaara - 100 cm - 2/30
27.05.2026 - ERJ - Ruskavaara - 100 cm - 5/30
12.06.2026 - ERJ - Ruskavaara - 100 cm - 3/29
12.06.2026 - ERJ - Ruskavaara - 100 cm - 2/29
15.06.2026 - ERJ - Ruskavaara - 100 cm - 2/29
16.06.2026 - ERJ - Ruskavaara - 100 cm - 4/29
19.06.2026 - ERJ - Ruskavaara - 100 cm - 3/29
20.06.2026 - ERJ - Ruskavaara - 100 cm - 3/29



Päiväkirja

00.00.0000 Tapahtuma, kirjoittanut

Teksti tulee tähän.