Hiivurin Vallankaappaus


KTK-II

Perustiedot

Kutsumanimi Väinö Maahantuoja Hiivurin Suomenhevoset VRL-14704
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori Omistaja Sonja Lovell VRL-11911
Väri, säkäkorkeus Musta, 154 cm Rekisterinumero VH21-018-0828
Syntynyt, ikä

06.11.2020, Suomi
Täyttänyt 8 vuotta 06.04.2021
Koulutus

Yleispainotteinen
ko. Helppo A, re. 110 cm, CIC1

Kun sana siitä, että Hiivurin Suomenhevoset sulkee ovensa lopullisesti, saavutti minut merten toisella puolen Briteissä, olo tuntui alkuun lähinnä epäuskoiselta. Enna Reinivuo oli ollut vuosia yksi suurimmista suomenhevoskasvattajista ja rodun kantavista voimista, eikä suokkipiireissä ollut ketään, joka ei tietäisi mistä puhutaan, kun puhutaan hiivurilaisista. Minäkin olin omistanut sellaisia useamman enkä ollut koskaan ollut pettynyt yhteenkään - päinvastoin hiivurilaiset olivat aina ylivoimaisesti parhaita hevosistani; tasaisia, atleettisia, hyväluontoisia ja rakenteeltaan korrekteja. Enna jos joku tiesi täydellisen suomenhevosen reseptin.

Aikani itseäni keräiltyäni tietenkin soitin Ennalle. Sen verran olin oppinut iän myötä toisten päätösten kunnioittamista, etten aloittanut mitään valitusvirttä siitä, että Ennan täytyisi ehdottomasti perua lopetuspäätöksensä. Halusin ensisijaisesti vain ja ainoastaan kiittää vuosien upeasta työstä ja toivottaa kaikkea hyvää jatkoon. Rupattelimme Ennan kanssa hyvän tovin, muistellen parhaita kisareissuja ja toisillemme myymiämme kasvatteja. Valehtelisin jos väittäisin, ettei yhtäkään kyyneltä vuodatettu. Puhe kääntyi tietenkin lopulta Ennalla vielä oleviin suomenhevosiin, ja hetken pohdinnan jälkeen sovimme, että menen parin viikon päästä käymään Hiivurin tiluksilla ihan hevosauton kera.

Alusta alkaen oli varmaa, että haen kotiin ainakin oman kasvattini Pilvipellon Porvariketun, olihan se täysin valmis aktiiviseen jalostuskäyttöön ja hevonen parhaassa iässä. Katsoin kuitenkin myös ajatuksella kaikki muut hiljaisessa myynnissä olevat yksilöt läpi. Nähdessäni pikimustan Hiivurin Vallankaappauksen olin myyty ensimmäisestä silmäyksestä. En omistanut ainuttakaan mustaa suomenhevosta, enkä äkkiseltään mennyt vannomaan, että omistinko yhtäkään näin mielettömän komeaa hevosta ylipäänsä. Vallankaappaus oli myös kantakirjattu ja kilpauransa suorittanut kunnialla loppuun, joten olisi ollut silkkaa hulluutta jättää tällainen helmi jonkun muun ostettavaksi.

Väinö on juro suomalainen mies. Se ei puhu, eikä pussaa. Murahtelee korkeintaan. Se ei juuri osoita mielenkiintoa yhtään mitään kohtaan, mutta ei se kyllä sen puoleen osoita mieltäänkään mistään. Väinö olla möllöttää, eikä kukaan juuri koskaan tiedä, onko se tyytyväinen vai ei. Heinälle se kyllä hörisee ja ruoka muutenkin saa jopa tämän herran ilmeeseen eloa. Ruoka toimiikin lahjontavälineenä erinomaisesti tarpeen vaatiessa, emmekä pelkää käyttää tätä keinoa. Tosin koska Väinö ei pahemmin vänkää vastaan missään tilanteessa, ei tätä hätäkeinoa juurikaan ole tarvinnut käyttää. Väinö on omasta mielestään tosi sosiaalinen. Se katsoo aina jokaista vastaantulevaa hevosta, saattaa se nostaa korvatkin höröön, joskus se jopa päästää epämääräisen älähdyksenkin. Eikä ole väliä onko kyseessä tamma, ori vai ruuna, reaktio on aina sama. Tämä on sen sosiaalisen elämän huippu, eikä se osaa oikein muuten sitten kommunikoida kenenkään kanssa. Sen voi lyödä tarhaan kenen tahansa kanssa, eikä se edes varmaan tajua, että sen tarhassa on joku. Väinön tarharuutiini on aina se sama. Aamulla kun ori viedään omaan tarhaan, se syö, menee vasempaan takanurkkaan, kääntää takapuolensa porttia kohti ja möllöttää. Siinä se möllöttää niin kauan, kunnes tulee seuraava ruokintakerta. Ja sitten se palaa möllöttämään. Väinö on mielestään hyvin urheilullinen, kävelee se kuitenkin tuota väliä muutaman kerran päivässä.

Arvaatteko mitä Väinö tekee, kun sitä hoidetaan? Jep, se möllöttää. Se ei reagoi juuri mitenkään yhtään mihinkään, sitä saa sörkkiä ja härppiä ihan oman mielensä mukaan, eikä Väinöä kiinnosta. "Antaa niiden häärätä, pääsen helpommalla kun en tee mitään", se varmaan pohtii, kun sen harjaa letitetään kisoja varten tai kengittäjä naulaa uusia monoja jalkaan. Jos hengittäminen ei olisi automaattinen perustoiminto, ei Väinö tekisi varmaan sitäkään. Se on uskomattoman passiivinen otus, eikä siitä todellakaan uskoisi, että se osaisi ratsastaessakaan edetä yhtään mihinkään suuntaan. Toisaalta Väinöähän on todella helppo käsitellä, kun se antaa tehdä itselleen mitä vain ilman, että sillä on mitään mielipidettä asiasta. Kaipa sitä rauhalliseksikin voisi kutsua aivokuolleen sijasta, jos haluaa ystävällisesti tästä suomiputesta puhua. Ainut asia, mihin Väinöllä on vakaa mielipide, on hellyydenosoitukset, etenkin julkiset sellaiset. Tätä ei halita, sille ei lässytetä, ei sitä tarvitse rapsuttaakaan. Väinö ei tykkää yhtään ja korvat menee luimuun tasan sillä sekunnilla, jos aloittaa tuollaisen ihmeellisen hempeilyn. Ja tuo luimistelu onkin sitten ainut reaktio tohonkin asiaan, vaikka se onkin erityisen epämiellyttävää Väinön mielestä.

Kun Väinön on hakenut tarhasta, laittanut kuntoon ja on saanut miettiä useampaan otteeseen, onko tuo elikko edes hengissä, saa kokea suuren yllätyksen, kun kapuaa sen selkään. Yhtäkkiä tämä apaattisuuden perikuva muuntautuu sielukkaaksi, räjähdysherkäksi ratsuksi, joka on valmis mihin tahansa haasteeseen, mitä sen eteen tuo. Väinö ei siis todellakaan ole mikään lastenratsu, vaikka niin voisi kuvitella sen muusta olemuksesta. Mutta ei, Väinö vaatii selkäänsä yhtä herkän ja sielukkaan ratsastajan kuin mitä se on ratsuna. Se reagoi apuihin välittömästi, oli ne sitten tehty oikein tai väärin, jotenkin se kuitenkin reagoi. Onko reaktio sitten pyydetty pohkeenväistö vai tasahyppy ilmaan, riippuu se siis täysin ratsastajan antamista avuista. Parhaimmillaan Väinöstä saa ihan älyttömästi irti niin sileällä työskennellessä kuin hypätessäkin. Se omaa erinomaisen kokoamiskapasiteetin, se on taipuisa, nopeasti vertyvä ja aina valmis treenaamaan. Pahimmillaan se sitten räjähtelee eri ilmansuuntiin, jos ratsastaja ei osaa hallita kehoaan tai muutenkaan ole taitava ratsastamaan. Väinö hyppää mitä tahansa esteitä, se ei epäröi oudoimpiakaan erikoisesteitä tai hurjimman näköisiä maastoesteitä. Hyppääminen on kivaa ja sitä voisi tehdä loputtomiin. Maasto-osuuksilla vauhti on usein ongelmana, sillä Väinö kuumuaa esteillä herkästi, ja sitä saakin pidätellä ihan huolella koko radan ajan. Kisoissa ei ole Väinön käyttäytymisessä mitään eroa, orille on ihan sama, missä sillä ratsastetaan, aina sillä on yhtä hyvä keskittymiskyky ja into työskentelyyn, eikä se reagoi ympärillä tapahtuviin asioihin millään tavalla, onhan se kuitenkin pohjimmiltaan niin välinpitämätön kaveri.

Luonnekuvaus © Kasvattaja

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Riimuvaaran Villaukko
sh, 155 cm, m, FI

VIR MVA Ch, KTK-II, SV-I, KRJ-I, ERJ-II, KERJ-I, SLA-I
ii. Vähäpellon Hallaukko
sh, 150 cm, prt, FI

Ch, KTK-II, ERJ-I, KERJ-I, KRJ-I, SLA-I
iii. Hallaonni
KTK-III
iie. Surunauha
KTK-II, ERJ-I
ie. Vähäpellon Villakko
sh, 160 cm, rn, FI

VIR MVA Ch, KTK-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-II, KRJ-I, SLA-I
iei. Villavei
KTK-II, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, KRJ-I, SLA-I
iee. Mustakulta
KTK-III, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, KRJ-I, SLA-I
e. Hornanhovin Tuonenjoutsen
sh, 157 cm, vrn, FI

KTK-II, SV-II, KRJ-II, ERJ-III, SLA-I
ei. Huvin Manuel
sh, 161 cm, rt, FI

KTK-II, ERJ-I, SLA-I
eii. Aslakki
ERJ-I, SLA-I
eie. Viiman Melda
ERJ-I, SLA-II
ee. Huvin Tuonetar
sph, 146 cm, klm, FI

KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, SLA-I
eei. Surmansyöjä
KTK-III, KRJ-II, ERJ-I, SLA-I
eee. Riehalan Josefiina
Ch, KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, SLA-II
Syntynyt Varsa Emä
00.00.0000 Varsa Emä

Kilpailukalenteri

Näyttelyt

-






CUP-sijoitukset

31.08.2022 - Kutsu - KRJ-cup - KN Special - 10/133
31.08.2022 - Kutsu - VSR-cup - Helppo A - 6/37
31.07.2022 - Kutsu - VSR-cup - CIC1 - 1/22
31.05.2022 - Kutsu - VSR-cup - CIC1 - 2/42
31.12.2021 - Kutsu - VSR-cup - 100 cm - 6/43
31.08.2021 - Kutsu - ERJ-cup - 80 cm - 5/99
31.07.2021 - Kutsu - VSR-cup - Tuttari - 3/9

KRJ: 40 sijoitusta
04.07.2022 - Kutsu - Helppo A - 5/80
26.06.2022 - Kutsu - Helppo A - 3/60
20.06.2022 - Kutsu - Helppo A - 3/60
14.06.2022 - Kutsu - Helppo A - 2/60
08.06.2022 - Kutsu - Helppo A - 1/60
01.06.2022 - Kutsu - Helppo A - 4/60
01.04.2022 - Kutsu - Helppo A - 2/30
30.04.2022 - Kutsu - Helppo A - 5/30
30.04.2022 - Kutsu - Helppo A - 3/30
25.04.2022 - Kutsu - Helppo A - 5/30
21.04.2022 - Kutsu - Helppo A - 5/30
04.04.2022 - Kutsu - Helppo A - 2/30
19.03.2022 - Kutsu - Helppo A - 2/30
19.03.2022 - Kutsu - Helppo A - 5/30
14.03.2022 - Kutsu - Helppo A - 4/30
13.03.2022 - Kutsu - Helppo A - 4/30
09.03.2022 - Kutsu - Helppo A - 4/30
06.03.2022 - Kutsu - Helppo A - 1/30
04.03.2022 - Kutsu - Helppo A - 4/30
02.03.2022 - Kutsu - Helppo A - 4/30
01.03.2022 - Kutsu - Helppo A - 4/30
10.02.2022 - Kutsu - Helppo B - 3/37
06.02.2022 - Kutsu - Helppo B - 4/37
02.02.2022 - Kutsu - Helppo B - 6/37
01.02.2022 - Kutsu - Helppo B - 3/37
10.01.2022 - Kutsu - Helppo B - 7/60
06.01.2022 - Kutsu - Helppo B - 3/60
04.01.2022 - Kutsu - Helppo B - 5/60
08.12.2021 - Kutsu - Helppo B - 4/30
01.12.2021 - Kutsu - Helppo B - 1/40
22.10.2021 - Kutsu - Helppo C - 1/50
18.10.2021 - Kutsu - Helppo C - 3/50
17.10.2021 - Kutsu - Helppo C - 1/50
12.10.2021 - Kutsu - Helppo C - 1/50
11.10.2021 - Kutsu - Helppo C - 1/50
09.10.2021 - Kutsu - Helppo C - 3/50
04.10.2021 - Kutsu - Helppo C - 3/50
02.10.2021 - Kutsu - Helppo C - 5/50
25.08.2021 - Kutsu - Helppo C - 2/60
23.08.2021 - Kutsu - Helppo C - 5/60
ERJ: 40 sijoitusta
27.06.2022 - Kutsu - 110 cm - 6/60
26.06.2022 - Kutsu - 110 cm - 4/60
20.06.2022 - Kutsu - 110 cm - 7/60
14.06.2022 - Kutsu - 110 cm - 5/60
13.06.2022 - Kutsu - 110 cm - 4/60
12.06.2022 - Kutsu - 110 cm - 4/60
11.06.2022 - Kutsu - 110 cm - 7/60
05.06.2022 - Kutsu - 110 cm - 6/60
28.05.2022 - Kutsu - 110 cm - 1/60
22.05.2022 - Kutsu - 110 cm - 6/60
15.05.2022 - Kutsu - 110 cm - 3/60
12.05.2022 - Kutsu - 110 cm - 4/60
07.05.2022 - Kutsu - 110 cm - 3/60
03.05.2022 - Kutsu - 110 cm - 5/60
19.03.2022 - Kutsu - 110 cm - 1/30
13.03.2022 - Kutsu - 110 cm - 1/30
12.03.2022 - Kutsu - 110 cm - 2/30
04.03.2022 - Kutsu - 110 cm - 4/30
03.03.2022 - Kutsu - 110 cm - 1/30
02.03.2022 - Kutsu - 110 cm - 5/30
13.02.2022 - Kutsu - 100 cm - 5/100
07.02.2022 - Kutsu - 100 cm - 3/100
04.02.2022 - Kutsu - 100 cm - 8/100
01.02.2022 - Kutsu - 100 cm - 1/100
19.01.2022 - Kutsu - 100 cm - 1/50
16.01.2022 - Kutsu - 100 cm - 4/50
23.12.2021 - Kutsu - 100 cm - 2/60
15.12.2021 - Kutsu - 100 cm - 5/60
15.12.2021 - Kutsu - 100 cm - 4/40
12.12.2021 - Kutsu - 100 cm - 5/60
11.12.2021 - Kutsu - 100 cm - 3/60
10.12.2021 - Kutsu - 100 cm - 4/40
07.12.2021 - Kutsu - 100 cm - 2/40
06.12.2021 - Kutsu - 100 cm - 4/40
02.12.2021 - Kutsu - 100 cm - 5/40
19.10.2021 - Kutsu - 90 cm - 7/60
17.10.2021 - Kutsu - 90 cm - 1/60
04.10.2021 - Kutsu - 90 cm - 4/60
01.10.2021 - Kutsu - 90 cm - 6/60
15.08.2021 - Kutsu - 90 cm - 2/47
KERJ: 40 sijoitusta
12.03.2023 - Kutsu - CIC1 - 1/21
04.03.2023 - Kutsu - CIC1 - 1/21
02.03.2023 - Kutsu - CIC1 - 1/21
01.03.2023 - Kutsu - CIC1 - 2/21
11.02.2023 - Kutsu - CIC1 - 1/22
07.02.2023 - Kutsu - CIC1 - 2/22
03.02.2023 - Kutsu - CIC1 - 4/22
29.01.2023 - Kutsu - CIC1 - 3/20
27.01.2023 - Kutsu - CIC1 - 4/20
27.09.2022 - Kutsu - CIC1 - 4/74
25.09.2022 - Kutsu - CIC1 - 1/74
28.08.2022 - Kutsu - CIC1 - 3/40
23.08.2022 - Kutsu - CIC1 - 1/40
21.08.2022 - Kutsu - CIC1 - 1/60
15.08.2022 - Kutsu - CIC1 - 6/60
09.08.2022 - Kutsu - CIC1 - 4/60
08.08.2022 - Kutsu - CIC1 - 6/40
02.08.2022 - Kutsu - CIC1 - 6/60
20.07.2022 - Kutsu - CIC1 - 2/50
11.07.2022 - Kutsu - CIC1 - 4/50
01.07.2022 - Kutsu - CIC1 - 3/50
01.01.2022 - Kutsu - Helppo - 3/30
04.12.2021 - Kutsu - Helppo - 3/60
01.12.2021 - Kutsu - Helppo - 7/60
08.11.2021 - Kutsu - Tuttari - 1/16
06.11.2021 - Kutsu - Tuttari - 4/16
29.10.2021 - Kutsu - Tuttari - 3/40
29.10.2021 - Kutsu - Tuttari - 6/48
27.10.2021 - Kutsu - Tuttari - 2/48
26.10.2021 - Kutsu - Tuttari - 5/48
24.10.2021 - Kutsu - Tuttari - 3/40
17.10.2021 - Kutsu - Tuttari - 2/48
05.10.2021 - Kutsu - Tuttari - 1/48
25.08.2021 - Kutsu - Harraste - 2/28
21.08.2021 - Kutsu - Harraste - 3/28
15.08.2021 - Kutsu - Harraste - 3/28
08.08.2021 - Kutsu - Harraste - 2/28
06.08.2021 - Kutsu - Harraste - 5/28
05.08.2021 - Kutsu - Harraste - 5/25
01.08.2021 - Kutsu - Harraste - 1/28

Päiväkirja

00.00.0000 Tapahtuma, kirjoittanut

Teksti tulee tähän.