| Kutsumanimi | Inka |
| Rotu, sukupuoli | Friesian Sport Horse, tamma |
| Säkäkorkeus, väri | 168 cm, musta |
| Syntynyt, ikä | 09.04.2026 |
| Kasvattaja | Konsta Kultasaari |
| Omistaja | Konsta Kultasaari |
| Koulutustaso | Koulutus kesken |
| Rekisterinumero | VH26-165-0006 / PKK7143 |

Alstroemeria on virtuaalihevonen
”Inkaliljat eli alströmeriat (Alstroemeria) on kasvisuku, joka kuuluu lähes ainoana inkaliljakasvien (Alstroemeriaceae) heimoon. Suku on tullut tunnetuksi koristekasvikäytöstään”, Konsta luki Wikipediasta siskolleen eräänä huhtikuisena päivänä. He seisoivat varsomiskarsinan edustalla ja katselivat emänsä vierellä hoipertelevaa tammavarsaa. Kun Konsta oli vuotta aiemmin varovasti siskoltaan tiedustellut, että vieläkös nainen aikoo Alvasta teettää varsaa, oli vastaanotto ollut hämmentyneen innokas. Todellako Konsta, jota ei oltu nähty kuin sunnuntaimaastoissa viime vuosina, aikoi nyt kasvattaa itselleen oman kilpahevosen?
Lopulta Konsta oli saanut täysin vapaat kädet aina isäorin valinnasta varsan nimeämiseen ja kouluttamiseen asti. Yhteinen taival oli vasta alussa, mutta jo nyt Konsta oli saavuttanut monta salaista pitkäaikaista haavettaan: hän oli nimennyt hevosen itse (erittäin huolella ja harkiten, päätyen lopulta A-kirjaimella alkaviin latinankielisiin kasvien nimiin), ja kaiken lisäksi kyseisen hevosen viralliseksi kasvattajaksi nimettäisiin hänet, eikä siskoaan Sofiaa, koska Konsta oli teoriassa liisannut siskonsa tamman. ”Näin olle kutsumanimi on sitten Inka”, mies julisti ylpeänä.
|
i. Thornspike KV-II, KRJ-II, YLA2 |
ii. Kallan Blackthorn VIP MVA Fn, FF, PP-MVA, PKK-V, KTK-II, KV-III |
iii. Rägbys Vociferous Fn, KTK-II, YLA2 |
iiii. Dead Silence WH |
|
iiie. Roansi Grandchamp II | |||
|
iie. JB Mirameir Fn, KTK-III |
iiei. FBL Surtur | ||
|
iiee. Silverlode Blood Ties | |||
|
ie. Rowena Mark KRJ-II |
iei. Duckface Dean KV-II, KRJ-III, VPVL-I, YLA2 |
ieii. Let's Duck Sammy&Dean Vegas | |
|
ieie. Eucarya Zen | |||
|
iee. Scarlet Witch CENS |
ieei. Chococrave von Lark | ||
| ieee. Crayon Adelia | |||
|
e. Alvae KTK-III |
ei. Sindragosa |
eii. Koenraad v.d. Duren |
eiii. Duren Toby |
|
eiie. Guess v.d. Duren | |||
|
eie. Pink Is New Black |
eiei. Blackhawk of Picar | ||
|
eiee. Let It Sparkle | |||
|
ee. Avaera v.d. Duren VIR MVA Ch, KTK-II, VVJ-I |
eei. Vulcanus v.d. Duren VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I |
eeii. Zee Beroerte | |
|
eeie. Cuicait v.d. Duren | |||
|
eee. Duren Amelon VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I, VVJ-I |
eeei. Noir Casper DC | ||
|
eeee. Duren Amandel |
Alstroemerian suku on isänisän ja emän puolelta tasan 5-polvinen eli 5. sukupolven jälkeen kaikki hevoset ovat evm-hevosia. Isänemän puolelta suku on pääasiassa 7-polvista, sillä 8. polvessa on evm-hevosten lisäksi tiettävästi vain kaksi hevosta. Isän puolen sukulaiset ovat kaikki puoliverisiä ja täysiverisiä, kun taas emän puolelta löytyy friisiläisten ja georgian grandejen lisäksi kaksi saddlebredia ja yksi irlannincob. Näin ollen Alstroemerian jälkeläiset voi isäorista riippuen rekisteröidä joko friesian sport horseksi tai tilastohevoseksi.
| Syntynyt | Varsa | Isä |
| 00.00.0000, Suomi | Jälkeläinen | Isän nimi |
Voittosumma: 0 v€
| Arvonimet: - | ||||
12.06.2026 |
PKK Tuoninen | Rakenne: varsat | tuom. aksu | EO-sert |
14.06.2026 |
PKK Tagetes | Rakenne: varsat | tuom. Lissu T. | LKV EO-sert |
18.07.2026 |
PKK Monadh Liath | Rakenne: varsat | tuom. Lissu T. | EO-sert |
06.08.2026 |
PKK Wechsler Stud | Rakenne: varsat | tuom. Tay | EO-sert |
Teksti tulee tähän.