Rosengårds Belisa
| VIP MVA Fn |
Valio Tamma |
KTK-II |
| Kutsumanimi | Belisa, Bella, Belis |
| Rotu, sukupuoli | Suomalainen puoliverinen, tamma |
| Säkäkorkeus, väri | 165 cm, ruunikko |
| Syntynyt, ikä | 13.04.2014  |
| Kasvattaja | Rosengårdin Kartano |
| Omistaja | Rosabella & Matilda Autio |
| Koulutustaso | Helppo A, 140 cm, CIC2 |
| Rekisterinumero | VH19-031-0032 / PKK2985 |
Belisa on virtuaalihevonen
Belisa ei ole ruma. Se jää vain aina näyttävämpien hevosten varjoon. Katseen on helppo sivuuttaa hontelo, tavallisen värinen tamma, joka seisoo hieman syrjässä muttei koskaan kovin kaukana. Jos sitä katselee tarkemmin, näkee, että sillä on maailman kiltein ja lempein ilme, jos kohta useimmiten hieman varautunut.
Belisalla ei ole mitenkään ikävä luonne. Se vaan ei tee mitään järin mieleenpainuvaa. Siinä missä on aina merkillepantavuudestaan huolehtivia huomionkipeitä, puuhakkaita, nyrpeitä, äänekkäitä ja suorastaan vihaisia hevosia, on myös Belisa, joka ei ole mitään edellä mainittua. Jos jotakin, se on harkitsevainen, kiltti ja miellyttämisenhaluinen, eli ihan kiva, vaikka ei siitä erityisen mielenkiintoista kirjaa kirjoitettaisi. Mukava sitä on kuitenkin rapsutella; se ottaa hellät huomionosoitukset kiitollisena vastaan.
Belisa ei ole lahjaton taikka laaduton ratsu. Se on estehevoseksi jalostettu ja ajaa kyllä asiansa. Tuskin se koskaan leiskauttelee räväkästi liioitellen esteiden yli tai etenee suu vaahdoten ja kaviot kipunoiden niiden väleissä, mutta se haluaa hypätä ja tehdä ratsastajalleen mieliksi. Belisa menee minne ohjataan ja hyppää mistä pyydetään. Joskus se innostuukin hieman, ja koskaan se ei ole laiska tai haluton. Sen hyppy on kaunis ja sopivasti varovainen, siis sillä estehevosmaisella tavalla, ettei se roikottele jalkojaan puomien seassa vaan pysyttelee huolekkaasti irti esteistä. Pitkää vettä kohti Belisaa tarvitsee joskus hieman paineistaa, mutta muuten se on parhaimmillaan, kun sitä ratsastetaan lempeän läsnäolevasti.
Belisa ei säntää varoittamatta kuuta kiertävälle radalle, jos se pelästyy. Se on huolestunut puhisija, ja siitä tietää kyllä etukäteen, milloin se harkitsee pakoa paikalta, jos sitä osaa lainkaan lukea. Oman, turvalliseksi kokemansa ihmisen tai hevoskaverin perässä Belisa menee vaikka pelottaisikin, hieman tutisevin askelin ja varovaisin ilmein, mutta aina yhtä halukkaana toimimaan muiden tahdon mukaisesti.
|
i. Beyondreach |
ii. Robustson |
iii. Rough Rustic |
|
iie. Dahlina |
||
|
ie. Belinda Merx |
iei. Frostbite Merx |
|
|
iee. Marike |
||
|
e. Rosengårds Bambi |
ei. Merechino |
eii. Merius |
|
eie. Chinnia |
||
|
ee. Rosengårds Balia |
eei. Benni Boy |
|
|
eee. Faline |
| Syntynyt | Varsa | Isä |
| 07.12.2018, Suomi | fwb-o. Rosengårds Beau | Quentin Quire |
| 09.04.2019, Suomi | fwb-o. Rosengårds Grue |
Grosvenor de Cheney |
| 02.08.2020, Suomi | fwb-o. All-Star | Grim Show |
| 12.04.2025, Suomi | fwb-t. Garamelisa | Goodman |
Voittosumma: 0 v€
| Arvonimet: KTK-II, VIP MVA Fn | ||||
 17.02.2019 |
PKK Kaajapurojen talli | Muu kuva: Pääkuva | tuom. Tinu | KM |
| 30.09.2019 |
PKK Eelinniemi | Rakenne: Hevostammat | tuom. Jutta | EO-sert |
| 06.11.2019 |
PKK Metsätalli | Rakenne: Tammat | tuom. AnneL | EO-sert |
| 06.11.2019 |
VSN Kaihovaara | Piirretyt puoliveritammat | tuom. Sirpa | RCH |
| 31.01.2020 |
PKK Kuuran talli | Rakenne: tammat | tuom. aksu | LKV KTK-sert |
 15.02.2025 |
PKK Tjätesuando | Rakenne: pohjoismaiset puoliveriset | tuom. aksu | LKV KTK-sert |
| 23.02.2025 |
PKK Kivikruuga | Rakenne: lämminveritammat | tuom. Pölhö | EO-sert |
20.04.2023
01.07.2023
19.04.2024
20.09.2025
27.03.2026
28.05.2023
08.12.2025Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut kasvattaja / Lynn
Belisa oli varsalaitumen seinäruusu, eikä se siitä ole sen valovoimaisemmaksi kasvanut, vaikka siitä onkin tullut sievä nuori hevonen. Rosengårdin kartanolla on kasvatettu puoliverisiä esteratsuja jo sukupolvien ajan, eikä ole ihme, että sikäläisittäin vaatimaton Belisakin on kilpahevoseksi riittävän laadukas. Se jäi kasvattajiensa luo kasvamaan osaksi sukunsa vuoksi ja toisaalta siksi, ettei siitä tuputettu ostotarjouksia niin kuin joistakin muista ikäluokkansa varsoista; Belisa-ressussa kun ei ole mitään niin erityistä, että siitä olisi tullut erityisen vetävä myyntiartikkeli. Niinpä se ratsutettiin ja varsotettiin kasvattajan toimesta, ja viisivuotiaana se lopulta kaupattiin uuteen kotiin.
Rosengårdien perheen kuopuksen, Josefinan, iloksi Belisalle löytyi uusi omistaja läheltä hänen nykyistä kotipaikkakuntaansa Kallaa. Hyväluontoisesta, lauhkeasta nuoresta estehevosesta on tulossa teini-ikäisen Niilo Runolan opas hevosenomistajuuteen ja vähitellen kilparatsastuksen maailmaan. Koska Belisan koulutus on vielä niin alkutekijöissään, kasvattajaperheen nuorimmainen käy välillä avustamassa Niiloa hevosen läpiratsastamisessa ja hyppämässä sillä. Belisa on yksi Josefinan lempitammoista, ja järjestely sopii hänelle hyvin. Ei Niilokaan valita, vaikka aluksi ajatus jostakusta muusta ratsastamassa hänen omalla hevosellaan olikin vähän vaikea niellä.
Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Lynn
Ruskea tamma ei näyttänyt kovin erikoiselta. Se ei ollut satujen uljas hevonen, ei Gandalfin valkea Hallavaharja eikä viikinkien korskuva sotaratsu. Niilo katseli hevosta ja ajatteli, että sen lempeän ja tavallisen näköisen elikon myötä hän menetti viimeisetkin toivonrippeet siitä, että hänen hevosharrastuksestaan tulisi kuuna päivänä coolia luokan poikien silmissä. No, ei hän sentään ollut koskaan ollut ollut niin tyhmä, että olisi niin kuvitellutkaan.
Niilo ei varsinaisesti ollut koskaan toivonut omaa hevosta. Hän oli viihtynyt aivan hyvin ratsastuskoulussa, missä hevoset olivat luotettavia ja enimmäkseen mukavia. Vain muutama pissis teki ajoittaisen lommon tallin leppoisaan ilmapiiriin, mutta kun heidät jätti huomiotta, Murron tallilla oli kiva käydä. Oli Niilolla siellä tuttujakin, ei ystäviä mutta kyllä niitä saattoi tallikavereiksi kutsua. Kun ratsasti monta vuotta samoilla tunneilla, sitä tuli tutuksi ja oppi hyväksymään toistensa olemassaolon. Ei sillä, ettäkö Niilolla olisi tavallisesti ollut sellaisessa vaikeuksia, ja kyllä hänetkin aina hyväksyttiin, sillä hän oli taitava pysymään poissa kahnauksista niin koulussa kuin tallillakin. Kyllä niitä siellä tallillakin nimittäin sattui, kiistoja, kun joku piti jotakin hevosta kaikista parhaana ja sitten joku toinen sai sen hoitohevosekseen tai kisaratsukseen.
Sellaiseen jupakkaan Niilo joskus joutui mukaan, mutta ehdottomasti tahtomattaan. Ei kai se hänen vikansa ollut, että ratsastuksenopettaja Maikku sattui pitämään Kronaa hänelle sopivana hevosena. Krona oli musta ruuna, oikein hieno, sellainen aika kookas ja komea ja erottui edukseen ratsastuskoulun hevosten seasta. Sesiliapas vaan ei tykännyt ollenkaan siitä, että sen lempihevonen annettiin aika usein Niilolle, joka sentään oli ratsastanut silloin vasta neljä vuotta ja Sesilia jo ainakin seitsemän. Siitä oli tullut aika ruma jupakka, kun tytöt olivat alkaneet puhua hänestä pahaa keskenään, mutta Maikku oli pitänyt jämptiin tapaansa Niilon puolia.
Maikun idea tämä koko hevosenhankintakin oli ollut. Ratsastuksenopettaja oli seurannut Niilon hevosharrastusta lähietäisyydeltä jo aivan alusta saakka, ja jos open puheisiin oli uskominen, poika oli poikkeuksellisen lahjakas ratsastaja. Oppilas itse ei ollut asiasta aivan vakuuttunut, sillä jos hän olisi todella ollut lahjakas, eikö hevosten olisi kuulunut tehdä useammin niin kuin hän halusi niiden tekevän? Ratsastaminen oli joskus niin kovin monimutkaista puuhaa, ja Niilosta oli vähän kummallinen ajatus, että laji, jossa hän oli muka niin kovin lahjakas, saattoi tuntua niin hirveän hankalalta.
Lue koko kertomus: Niilo saa hevosen
2019
Seppele, tuotoskilpailut, kirjoittanut Lynn
Kylläpäs Niiloa pelotti. Koskaan ennen ei kilpaileminen ollut ollut näin hirvittävää, mutta oliko tuo nyt mikään ihme: eihän Niilo koskaan ollut lähtenyt kotitallia edemmäs kisoihin! Ratsutkin olivat aina olleet ratsastuskoulun varmoja tuntipolleja, jotka eivät jaksaneet jännittyä edes tarpeeksi reipastuakseen kotikentällä käytäviä pikkuisia kisankaltaisia varten.
Nyt Niilo oli oikeasti a) kilpailemassa JA b) vieraalla tallilla JA c) aikeissa ratsastaa omalla hevosellaan.
Onneksi Belisa oli niin kamalan kiltti hevonen, ettei Niilon tarvinnut kiinnittää sen häntään punaista nauhaa. Olisiko hän edes osannut?
Tamma oli kuitenkin vasta viisivuotias, eikä Niilo ollut koskaan hypännyt sillä kokonaista rataa muualla kuin omalla tallilla valmentajan ohjaamana. Nytpä ei ollut valmentajaa mukana, sillä ei Maikku tietenkään ollut kerennyt. Se ei nykyään ehtinyt enää ikinä minnekään mukaan. Piti mennä yksin, tai olivathan äiti ja isä mukana sentään, mutta isä ei tiennyt hevosista mitään ja äitikin vain sen, mitä oli ehkä kaksikymmentäviisi vuotta sitten oppinut. Voisi se Belisaa talutella, mutta muuta iloa siitä ei olisi.
Oli Niilon onni, että ratsastuskoulukulttuuri oli aika samanlaista kaikkialla. Siksi Seppeleeseen solahtaminen ei tuntunutkaan yhtään niin hankalalta, kun vaan pääsi perille asti. Siellä oli muitakin hermoilijoita kuin Niilo, ja heidän välillään vallitsi sanaton yhteenkuuluvuudentunne siitä huolimatta, ettei kukaan tuntenut häntä sen enempää kuin hän tunsi heitä.
Kiltti Belisa ei järjestänyt yllätyksiä. Sanoinkuvaamattoman helpottuneena Niilo ratsasti sitä verryttelyalueella muiden seassa ja muisti: tamma oli tehnyt tätä ennenkin. Ei hänen kanssaan, mutta ammattilaisten, ja varmaan siksi sen itseluottamus ei koskaan ollutkaan saanut mitään suurempia kolhuja.
Niilo aikoi pitää huolen, ettei tänäänkään kolisisi: eivät puomit eikä itsetunto.
2020
ERJ-tarinakilpailut, kirjoittanut Lynn
Siinä Sesilia oli. Se sama Sesilia, jonka kanssa Niilo oli notkunut ratsastuskoululla tuntitolkulla. Koulussa he eivät koskaan hengailleet; sellainen olisi rikkonut sanoittamatonta sosiaalista normistoa.
"Söötti", Sesilia sanoi.
"Harmi, ettei sillä ole mitään merkkejä."
"Niin, joo", Niilo mölähti.
"Tai kun se on vähäsen tylsän näköinen. Mutta sehän on hyväsukuinen, tai siis, kun ne sen kasvattajatkinhan on ihan tunnettuja", Sesilia jatkoi puhelemista.
"Joo."
Hetken he olivat vaiti.
"No tota", Niilo aloitti sitten. "Ratsastatko sä ensin vai mä?"
"Sä, tietysti! Se on sun oma hevonen", Sesilia sanoi niin kuin se olisi ollut kaikenkattava perustelu.
Niilo sitten ratsasti. Tuntui, että kurkkuun pyristeli oksennus, vai hänen sydämensäkö se olikin? Miten he olivatkin ratsastaneet samoilla tunneilla satoja, ellei tuhansiakin kertoja, ja kilpailleet toistensa nähden, mutta nyt Niiloa hermostutti aivan kamalasti. Sesilia näki hänen oman Belisansa nyt ensimmäistä kertaa, eikä Niilo halunnut tehdä itsestään typerystä tai hevosestaan huonon näköistä. Ensimmäiset kierrokset poika ratsasti kuin puupökkelö, niin hermostuksissaan hän oli. Sitten Belisan tasainen rauhallisuus ja se, miten Sesilia jatkoi höpöttelyä niin kuin tässä ei olisi ollut mitään jännitettävää, teki tehtävänsä.
Niilo rentoutui ja ratsasti vähän kaikissa askellajeissa, ja tarjosi sitten hevostaan Sesilian kokeiltavaksi.
"Mahtavaa, en meinannut malttaa odottaa", Sesilia intoili, ja virnisti. "Ja kivaa kun on valmiiksi verrytelty hevonen. Mähän saan kermat kakun päältä."
Aivan. Siksi Niilon piti ratsastaa ensin. Poika tunsi olonsa hieman hölmöksi, kun Sesilia sai taas kerran kaiken haluamansa.
2020
Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Josefina Rosengård / Lynn
Katselen Janna Luhtaa. Se on ihan oikea kansainvälisen kilparatsastaja, ja ilokseni saan edes vähän nokitella mielessäni Alexanderia: Janna Luhta on ollut isoveljeäni tulosvarmempi. Alexander kun menee aina ääripäästä toiseen. Se joko kisaa hullun säntillisesti ja rempoo itseään askelmatolkulla ylöspäin ranking-listoilla, tai sitten se iskee suksensa solmuun työnantajiensa kanssa, joutuu pakkaamaan kamansa ja on viikkoja tai peräti kuukausia tyystin poissa kilpakentiltä, sillä isä ja äiti eivät sentään jakele hänelle valmiita hevosia vaan edellyttävät hänen ansaitsevansa ne omalla työllään. On minusta vähäsen levottomuutta herättävää, että he nyt ovat lähettäneet jalostusorinsa Coralin Rasmukselle, sillä yleensä minun vanhempieni lahjat eivät ole ilmaisia enkä vielä tiedä mikä koukku tässä piilee. Ja vaikkei muuta koukkua olisikaan, niin ainakin pelkään Alexanderin olevan tilanteeseen tyytymätön: miksi Coral minun poikaystävälläni eikä hänellä?
Nyt ei kuitenkaan ole sopiva hetki murehtia sitä, kuinka pisteliäs Alexander ehkä aikoo joskus Rasmus-paralle olla, jos he nyt siis ikinä kohtaavat (Rasmus saattaa hyvin kehittää perheeni välttelyyn tarvittavat superaistit ennen sitä). Nyt pitää miettiä Belisaa, Janna Luhtaa ja estetehtäviä, jotka hän on meille valmistellut.
Pikkuinen Belisa on niin kovin arkinen, että jollakin tapaa se tuntuu sopivan kauhean hyvin ratsastuskoulun maneesiin. Tietysti olen katsellut muita katsastukseen tulleita hevosia, ja oikeastaan jokainen niistä näyttää tavalla tai toisella paljon näyttävämmältä kuin minun hevoseni. Merkitön, matalaryhtinen ja -askeleinen ruunikkotamma tuntuu vähän jännittyneeltä, mutta se on niin kiltti etten oikeastaan usko sen räjähtävän mihinkään ilmansuuntaan. Se korkeintaan kyttäilee vähäsen ja puhisee hermostuneena.
Niilo Runolakin puhisee hermostuneena katsomossa, kun mä ratsastan sen ohi.
”Tsemppii”, se sanoo.
Tavallaan musta tuntuu vähän kuin mulla olisi oma ystävä katsomossa, vaikka ei se oikeasti kai ole ihan ystävä. Se on Niilo. Niilo on 17-vuotias ja minä taas en, ja juuri tässä vaiheessa sellainen asia kuin viiden vuoden ikäero on melko merkitsevä tekijä. Niilo on lukiossa ja minä en. Niilo asuu vanhempiensa luona ja minä en. Niilo tietää mikä on Tiktok ja, niin, minä en. Me ollaan vähän eri maailmoissa, mutta yksi asia meitä nyt sitten yhdistää: se, että hänen vanhempansa maksavat minulle rahaa siitä, että minä ratsastan hänen hevostaan.
Minä tekisin niin melkein ilmaiseksikin kahdesta syystä: Belisa on vanhempieni kasvatti, jonka olen tuntenut pikkuvarsasta asti, ja se on yksi kaikkien aikojen lemppareistani. En ole mikään ammattiammattiratsuttaja enkä usko että minulle olisi oikeasti syytä maksaa mitään.
B-kohdan vuoksi minä olen nyt täällä: koska en ole ammattilainen, tahdon ammentaa sellaisilta viisautta. Janna Luhta alkaa ohjeistaa ja minä ryhdyn ratsastamaan, ja minulla on hyvä tunne. Tahdon oppia ja tukea nuoren hevosen eteenpäinviemiseen. Oman hevoseni Grannin kanssa minulla on ollut hyvä valmentaja tukena, ja nyt tahdon päästä Belisan kanssa samaan tilanteeseen.
Jos minua etukäteen vähän hermostuttikin se, että tässä pitää nyt esittää nuori ja varsomisten takia koulutuksessaan ikätasoa huomattavasti jäljessä oleva hevonen edukseen, vähitellen jännitys sulaa pois. Janna on kyllä itsekin työskennellyt nuorten kanssa, ja sen huomaa hänen tavassaan ohjeistaa minua.
”Oikein hyvä, Josefina”, hän kommentoi, vaikka minusta tehtävämme ei ollut sujunut kaikin puolin hyvin. Olimme vähän haparoineet. ”Se on ihan ookoo, että se ratkaisi tilanteen noin. On tosi tärkeää, että se uskaltaa suorittaa myös silloin, kun homma ei mene aivan täydellisesti. Kisoissakaan ei aina pysty varmistelemaan. Pysyit itse tosi tyynenä ja sulla oli ylävartalo hyvin rauhallinen, mikä viestitti sille, ettei mitään hätää ole. Virheethän on just se mistä opitaan.”
Niinpä niin. Alan toden teolla ymmärtää, että jännitin aivan turhaan. Ei minun tehtäväni ole taikoa Belisasta valmista, kaiken kokenutta ja osaavaa hevosta tätä valmennuskatsastusta varten, vaan näyttää rehellisesti, missä tilanteessa me ollaan ja millaista apua tarvitaan.
2026
Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja
Kun Matilda kuuli, että Sofia ja Lennu aikoivat viedä kilpahevosensa koko huhti-toukokuuksi Stall Zilverkroonin tiluksille Hollantin, kateus ja palava halu iskivät valtavalla voimalla. Matilda otti asian puheeksi jokaisessa sivulauseessa ohimennen. Sofia totesi, että Matilda ja Belisa olisivat hänen puolestaan tervetulleita mukaan, jos Matilda vain saa äitinsä kanssa asian sovittua ja saa osuutensa kustannuksista katettua. Tokihan Matilda oli jo 18-vuotias ja voisi tehdä omat ratkaisunsa, mutta Belisa oli kuitenkin myös hänen äitinsä nimissä, eikä kotona asuvalla lukiolaisella ollut tällaisia rahoja heittää ihan yhtäkkiä.
”Sofia ja Lennu lähtee sinne Hollantiin kuukauden päästä”, Matilda aloitti eräänä iltana ruokapöydän äärellä. Nuoremmat sisarukset olivat isän kanssa vielä jalkapallotreeneissä, ja Matilda oli tarkkaan valinnut, ettei ottaisi asiaa puheeksi heidän kuullen; 14-vuotias Marianna ainakin vinkuisi minkä kerkeisi, että haluaa myös ulkomaille ratsastamaan, ja 16-vuotias Mikael varmaan vaatisi ihan periaatteesta päästä myös johonkin reissuun. ”Ja sinä haluat mukaan”, Rosa, lapsikatraan äiti, totesi katsettaan nostamatta ruokansa äärestä. Matilda katsoi äitiään yllättyneenä. ”Arvasin kyllä heti, kun tästä reissusuunnitelmasta kuulin, että sinäkin halajat mukaan. Ja puhuimme jo Sofian kanssa ohimennen”, Rosa jatkoi, kääntyen nyt tyttärensä puoleen hymyssä suin. ”Mitenkäs olit itse ajatellut tämän seuraavan vuoden etenevän?” Rosa kysyi.
Matildalla oli enää muutama ylioppilaskoe jäljellä nyt maaliskuussa ja sitten hän olisi vapaa pitkän aikaa. Ajallisesti huhti-toukokuu oli erinomainen ulkomaan reissua varten. Rosa kuitenkin kyseenalaisti pitkän aikaa, että eikö Matildan pitänyt jo tämän kevään yhteishaussa pyrkiä eläinlääketieteelliseen vanhempiensa jalan jäljissä, ja mitenkäs sitten kesätyöhaastattelut tai reissun kustannukset. Ammattivalinta ei ollut suinkaan pakotettu, vaan Matilda oli pikkutytöstä lähtien halunnut eläinlääkäriksi ja jatkamaan vanhempiensa klinikkaa, mutta kouluun hän halusi hakea vasta vuoden päästä. ”No jos koitan saada kesätyön sovittua jo ennen lähtöä... Ja voin käyttää mun säästöjä kyllä”, Matilda vakuutteli. Hän ei kyllä tiennyt, paljonko matkaan todella tarvitsisi. Joutuisiko hän käyttämään kaikki säästönsä? Millä rahalla sitten ostaisi oman auton tai kalustaisi omaa kotia syksyllä? Mitä jos hän haluaisi vuoden tai kahden päästä toisen oman hevosen? Matilda oli haaveillut myös uudesta puhelimesta, mutta nyt se pitäisi unohtaa toistaiseksi.
Rosa oli pitkän aikaa hiljaa, raapustaen numeroita paperille, Matildan seuratessa jännittyneenä. ”Noh, koska pääset nyt ylioppilaaksi varmasti oikein hyvin paperein, minä ja isäsi kyllä voimme maksaa ison osan tästä reissusta valmistujaislahjana. Jos tosissasi päätät, että tätä sinä nyt haluat ensisijaisesti, etkä sitä puhelinta tai autoa”, Rosa totesi lopulta. Matilda ponkaisi seisomaan ja kapsahti äitinsä kaulaan, rutistaen antaumuksella. ”Kyllä haluan tätä enemmän kuin mitään! Kiitos, kiitos, kiitos!” Matilda ilakoi riemukkaasti ja rynnisti huoneeseensa suunnittelemaan, mitä Belisalle pitäisi pakata mukaan ja mitkä kilpailuvaatteet ja -varusteet hän valitsisi edustamiseen.