Misery Is My Middlename
| Finest |
KTK-II |
| Kutsumanimi | Minni |
| Rotu, sukupuoli | Hollanninpuoliverinen, tamma |
| Säkäkorkeus, väri | 168 cm, mustanruunikko |
| Syntynyt, ikä | 08.07.2021  |
| Kasvattaja | Anna Sare |
| Omistaja | Sofia Kultasaari |
| Koulutustaso | Vaativa B, 140 cm, CIC3 |
| Rekisterinumero | VH21-012-0213 / PKK4438 |
Minni on virtuaalihevonen
Vahinko-ostos on terminä aivan kammottavan julma, joten pyrin kaikin keinoin välttämään sen käyttämistä, kun ihmiset kysyvät, miten Minni päätyi minulle. Olin silloin juuri ostanut itselleni orivarsan, eikä tarkoitus ollut missään nimessä hankkia toista projektinuorukaista talliin. Päinvastoin suunnitelmissa oli käyttää ihan sievoinen summa rahaa, jotta saisin itselleni valmiin kilpahevosen vähintään neljän tähden kilpailuihin. Mielellään sen olisi myös suonut olevan ori, jotta olisin saanut siitä samalla jalostushevosen. Ja ovathan nyt orit muutenkin parempia kaikessa. Tai niin ainakin olin oppinut vuosien aikana ajattelemaan.
Minnin kuva päätyi näytölleni periaatteessa ihan vahingossa. Huomasin Facebookissa tuttuni jakaneen oman kaverinsa hevosenostoilmoituksen ja päädyin selailemaan sitä lounastauolla - ehkä toivoen, että sieltä löytyisi jotain minullekin. Kommenttiosioon oli tarjottu vaikka minkälaista hevosta, mutta kaikki olivat tavalla tai toisella vääränlaisia. Niin oli myös 1-vuotias, melkein täysiverisestä menevä puoliveritamma, jota Anna Sare kaupitteli. Misery Is My Middlename oli kuitenkin mielestäni hurjan ihastuttava nimi, joten päädyin tarkastelemaan sen sukua hieman lähemmin. Tämän jälkeen olikin aivan liian myöhäistä perääntyä, sillä olin kaikin tavoin myyty ja syvällä sisimmässäni tiesin, että tästä varsasta tulisi aivan ehdottomasti esteratojen tähti.
Se kaverin tuttu ei sitten onneksi kiinnostunut Minnistä, joten menin tunkemaan itseni väliin. Niin siinä sitten kävi, että talliin saapui toinen projektinuori kesän lopuilla, enkä saanut itselleni koskaan sitä valmista kilpahevosta. Itse tekemällä saa kuitenkin parhaan, eikö vain?
|
i. Misery Business VIP MVA Fn, KTK-II |
ii. Amigo |
iii. Another World |
|
iie. Señora Martinez |
||
|
ie. Crushcrushcrush Fn, EV-I, XLA-II |
iei. Jaguer |
|
|
iee. Burn It |
||
|
e. Euphoric Tranquility IWB PP MVA |
ei. Tranquille K VIP MVA Fn, KTK-II, ERJ-II |
eii. Rocket K |
|
eie. Lumoline |
||
|
ee. Euphorphantasm |
eei. Euphoria Exists |
|
|
eee. Phantom For Fun |
iei. Jaguer on laukkasukuinen orii, jonka luonne on yhtä tulta ja tappuraa. Nuori musta on todella kilpailuhenkinen eli ihanteellinen laukkuri. Orii on kilpaillut laukkaradoilla jo kymmenen lähdön verran ja voittanut niistä puolet. Epäilemättä se onkin yksi kasvattajansa Robertin silmäteristä, niin menestyksen kuin upean ulkonäkönsä vuoksi. Yönmustan värinsä lisäksi orii hurmaa suurilla silmillään ja pitkällä sekä korkealla juoksijan rakenteellaan. Laukkaradoilla menestyksen jälkeen Jakesta kaavaillaan tavoitteellista kenttäratsua vaativalle puolelle, sillä se on näyttänyt osaamistaan myös estepuolella. Tälle herralle korkeus ei ole este eikä hidaste! Välillä omaa tahtoaan noudattavalla Jakella on jo jälkikasvua kahden tammavarsan verran, joista Kertun sisarpuoli on suuntaamassa kenttäratsuksi. Orii on jättänyt jälkensä jälkikasvunsa luonteeseen vahvasti eikä siten sen seuraajat ole mitään helpoimpia käsiteltäviä, varsinkaan ratsastettaessa.
iee. Burn It on suurimmaksi osaksi ratsusukuinen ja esteratsastukseen painottunut tamma. Punarautias on kiertänyt nuorempana laukkalähtöjä, jääden kuitenkin ilman kunniasijoja. Ratsuksi siirtyessään Babesta on kuoriutunut potentiaalinen esteratojen ruusukehai. Babe on edennyt nopeasti metrin luokista 130cm luokkiin ja voittanut useamman luokan tai vähintään sijoittunut. Täysiveritamma pitkineen sukkineen on kaunis ilmestys palkintojenjaossa lihaksikkaiden puoliveristen vierellä! Täysiverinen on ihanteellisessa kisahevosen iässä ja se kilpaileekin tällähetkellä Englannissa aluetasolla menestyksekkäästi kasvattajan tyttären Amyn ratsuna. Luonteeltaan Babe on aina ollut rauhallinen, huolehtiva varsoistaan ollen kasvattajansa suosikkiemä, mutta tarkka ratsastettaessa, kuten on sen jälkikasvukin. Kerttu on tamman viides ja viimeinen varsa, synnytyksen jälkeisen komplikaation takia, mutta Kerttu lupaa jatkaa muiden tapaan potentiaalista ratsusukua kuopuksena.
eii. Rocket K oli jalostuksessa vielä hieman villi kortti, kun Ransun kasvattaja päätti käyttää sitä tammalleen. Ransu edustaa vasta Rocket K:n toista ikäluokkaa, mutta sen kasvattajalla oli vankka usko potentiaaliseen, hyväsukuiseen esteoriin, jolla oli mahtava hyppy ja sitäkin suurempi karisma. Rocket K:ta ei tunneta helposta luonteesta, mutta estehevosena se on tehnyt kovaa jälkeä. Sittemmin sen varsoista monet ovat osoittaneet, että ori on laadukas myös jalostushevosena. Suuri musta ori on vakiinnuttanut asemansa melko suosittuna siitosorina. Sen haastava luonne takaa, että sitä käyttävät jalostukseen ensisijaisesti kilpahevosta varsastaan tavoittelevat kasvattajat. Rocket K:n varsoja onkin nähty ikäluokkakilpailuissa ja pian varmasti myös GP-radoilla.
eie. Lumoline on upeita, laadukkaita varsoja jättänyt allround-tamma, jonka jälkeläiset ovat pärjänneet niin askellaji- kuin estepuolellakin. Ransun kasvattajan mukaan tamma onkin hänen helmensä: kaunis, valkea satuhevonen, jolla on hieno luonne ja onnistuneesti yhdistelty suku. Isän puolella tamman suvussa on enimmäkseen kouluhevosia ja emän suvussa sen sijaan virtaa esteveri.
eei. Euphoria Exists on varsinainen hulivili - aina äänessä ja liikkeessä kuin pahainen kakara, valmiina raivostuttamaan jokaisen kanssaolijansa. Ei ihmekään, että puolet tallitytöistä pesivät kätensä tämän hevosen hoitamisesta. Varsamaisuudestaan huolimatta hölmöläinen on kuitenkin mainittavan menestynyt esteratsu, sillä radalla se maagisesti muistaa jälleen mitä käyttäytyminen tarkoittaa. Laukka on ehdottomasti hevosen näyttävin askellaji. Ori majailee nykyään Saksassa harrasteratsuna, mutta eläkepäivilläkin on niitettävä muutamat pikkukisat aina silloin tällöin.
eee. Phantom For Fun on ehdottomasti koulupuolen taitaja. Tamma on työskentelytoverina kovin kuuliainen, mutta ei kuitenkaan jakele osaamisantiaan hyväntekeväisyytenä, vaan selässä on oltava lahjakas ratsastaja. Rauhallisena ja näyttävänä koulupersoonana tammalle on riittänyt mukavasti kysyntää jalostusmarkkinoilla, mutta omistaja ei ole ollut suostuvainen samaan määrään astutuksia kuin on ollut innokkaita jonossa. Niinpä hevoselta löytyy vain muutamia loppuun asti mietittyjä jälkeläisiä.
| Syntynyt | Varsa | Isä |
| 27.09.2022, Suomi | fwb-t. Sadness Is My Superpower | Scamander HAH |
| 15.09.2023, Suomi | fwb-t. Solemn Sadness | JS Solemnly Swear |
| 10.10.2024, Suomi | fwb-o. Laughter Is My Love Language | Nox Lovecraft |
| 11.09.2025, Suomi | fwb-o. Zippy And Sad | Zilverion |
| 02.01.2026, Suomi | fwb-o. Chasing Cash Not Happiness | Cassemiere G. |
Voittosumma: 13 300 v€
| Arvonimet: KTK-II, Fn | ||||
 31.12.2021 |
PKK Roihajan talli | Varsat | tuom. aksu | HY |
| 23.02.2025 |
PKK Kivikruuga | Rakenne: lämminveritammat | tuom. Pölkö | EO-sert |
| 04.03.2025 |
NJ Adina | Piirretyt hevostammat | tuom. Jannica | MVA-SERT |
| 31.05.2025 |
VSN Adina | Piirretyt puoliveritammat | tuom. Jannica | RCH |
 01.08.2025 |
NJ Silbersong Burg | Piirretyt puoliveritammat | tuom. Usva | irtoSERT |
| 06.10.2025 |
VSN Norling Ridning | Rakenne: piirretyt tammat | tuom. Lissu T. | RCH |
| 07.10.2025 |
VSN Norling Ridning | Rakenne: piirretyt tammat | tuom. Launi | RCH |
| 08.10.2025 |
PKK Norling Ridning | Rakenne: tammat | tuom. aksu | HY |
| 09.10.2025 |
PKK Norling Ridning | Rakenne: tammat | tuom. Marjahilla | EO-sert |
| 18.11.2025 |
PKK Norling Ridning | Rakenne: tammat | tuom. Marjahilla | EO-sert |
 29.11.2025 |
PKK 7oaks Eventing | Rakenne: tammat | tuom. Lissu | EO-sert |
| 30.11.2025 |
PKK Tuoninen | Rakenne: tammat | tuom. Lissu | EO-sert |
01.06.2023
19.04.2024
01.07.2025
09.07.2022
31.03.2023
08.05.2023
11.01.20252022
Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Sofia Kultasaari
Rakas pieni Minni ei ollut enää niin kovin pieni, kun alkutalvesta neljävuotiaaksi kääntynyt tamma uhkaavasti jatkoi kasvuaan kohti 170 sentin rajaa. Ruunikko oli koko kevään saanut harjoitella isojen tyttöjen juttuja, suurimpana niistä ehkä asteittainen tallielämään totuttelu. Pihatossa lauman kanssa rauhassa kasvanut nuorukainen oli toki käynyt karsinassa monen monta kertaa aiemmin, mutta yöksi sinne jääminen oli jokseenkin uutta ja ihmeellistä. Pidempi oleilu yksiössä meinasi neitiä ärsyttää, minkä takia Minni yrittikin nikkaroida tiensä vapauteen ovea eri tavoilla kolkuttelemalla, mutta lopulta tamma ymmärsi, että tallissa on mukava ottaa nokoset ja ruokatarjoilu pelaa ihan yhtä lailla kuin ulkona. Tuntui vauhtihirmu tosin olevan onnellinen, kun pääsi aamulla takaisin pihattoon, ainakin pukkilaukasta päätellen. Kesän Minni saa vielä elää laitumella, etenkin jos salaisen hullun suunnitelmani sen varsottamisesta toteutan, mutta todellinen kilpahevosen elämä ja pysyvä muutto talliin odottaa loppuvuodesta kuitenkin, joten on syytä olla harjoitusten kanssa ajoissa.
Näin muuten Minni on kasvanut kohti sitä kilpahevosen elämää kuin itsestään. Sille ei ollut ihan kauheasti tarvinnut mitään opettaa, ja teinihevoseksi tamma on yllättävänkin lauhkea. Menohalua sillä riittää eikä mikään tunnut pelottavan. Traileriin Minni astelee vaikka vapaana, ja ilman suurempaa draamaa sain sen kylkeen myös vauhtiraidan klipattua ennen ensimmäisiä kilpailujamme. Ensimmäiseen kunnolliseen ulkopaikkakunnalla esiintymiseen oli hyvin valmistauduttu, joten ihan pokkana valitsin kohteeksi Aihojoki Spring Festivalin. Mitä sitä nyt syyttä suotta etsimään mitään pieniä harjoituskilpailuja, kun Minni oli aina toiminut ratsastaessa kuin unelma?
Noh, Minni toteutti kilpailuissa lopulta niiden ajankohtaan sopivaa aprillipäivän teemaa. Starttasimme sen kanssa yhden helpon koululuokan, jossa ei tosiaan pitänyt olla mitään ihmeellistä. Eikä sinänsä ollutkaan. Minniä eivät kilpailupaikan vilinä, kukka-asetelmat tai tuomaritornit ihmetyttäneet lainkaan. Se liikkui verryttelyssä asiallisesti ja lähti radalle tyytyväisenä, ehkä vain himpun verran turhan kiireisenä. Minnillä oli selvästi virtaa, eikä rauhallinen eteneminen tuntunut sitä ilahduttavan. Rata sujui kauniisti ja tasapainoisesti ensimmäiseen laukannostoon asti. Silloin hölmöläisratsuni ilmeisesti päätti, että tämä tylsä sipsuttelu loppuu tähän. Minni hyppäsi oikein sulavasti ja kepeästi ulos kouluradalta otettuaan pienen iloisen laukkaspurtin, ja sääntöjen puitteissa suorituksemme tietenkin hylättiin. Tuomari oli onneksi ymmärtäväinen ja antoi minun suorittaa laukkatehtävän uudelleen, jottei teinitammalleni jäänyt mielikuvaa, että näin tämä kuuluu hoitaa. Olisi meinaan ihan kiva, että kenttähevonen saisi hyväksyttyjä tuloksia koulukokeista... Noh, se jää nähtäväksi tulevaisuudessa. Alku ei ollut lupaavin mahdollinen, mutta jäipähän mieleen.
2022
Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Sofia Kultasaari
Olin jo keväällä saanut päähäni hieman hullun ajatuksen siitä, että voisin laittaa Minnin ensimmäistä kertaa tiineeksi jo nyt, tamman ollessa vasta 4-vuotias. Joskus aikanaan olin ajatellut, että ensin kilpaillaan kaikki mahdolliset nuorten kilpailut läpi, ja sitten vasta lähdettäisiin varsahommiin. Nyt minulla kuitenkin oli kaksi samanikäistä ratsutettavana samanaikaisesti, Minnin lisäksi oma täysiveriorini Redi, ja rehellisyyden nimissä myönnettäköön, ettei jaksamiseni ja aikani meinannut riittää. Redi oli luonteeltaan sellainen chilipippurimylly, että sen kanssa riitti tekemistä useamman hevosen edestä, ja pitihän tässä kaiken ohessa käydä myös töissä sairaalalla ja hoitaa yrityshommia. Ei välttämättä olisi yhtään huonompi ajatus laittaa Minniä tiineeksi nyt, kun sisäänratsastus oli onnistuneesti ohitse. Tamma saisi rauhassa vielä kasvaa, ja voisin keskittyä Redin kanssa kilpailemiseen ja treenaamiseen. Minnin kanssa voisin aloittaa kunnollisen kilpailemisen myös vuotta myöhemmin.
Väläyttelin ideaa muillekin tallilaisille, ja kaikki olivat sitä mieltä, että ehdottomasti järkevää lähteä vähän porrastamaan näiden nuorten kanssa tekemistä. Olihan meillä kaikilla toki varsakuumekin huipussaan, kun kaksi suomenhevosvarsaa oli juuri tuloillaan. Viimeisen sinetin tälle suunnitelmalle sain silloin, kun Rosa ehdotti omaa kirjavaa fwb-oriaan Manua isäksi. En ollut ajatellut orin tulevan vielä toviin jalostuskäyttöön, mutta Rosa kertoi muuttaneensa mieltään ja aikovansa tarjota oria jalostukseen jo tulevana syksynä. Siitä se varsahomma sitten lähtikin rullaamaan oikein tosissaan. Minni vietiin jo seuraavalla viikolla ultrattavaksi Aution klinikalle, jotta saatiin vähän tarkempaa tietoa sen kiimatilanteesta. Kiimaa ei ollut hyvään toviin ollut, joten kyllä sen tähän kesälle pitäisi osua. Nyt vain odotellaan sitten kiimaa, ja mikäli kaikki menee hyvin, jännitetään lopulta enää sitä, tuleeko varsasta isänsä tavoin kirjava!
2022
Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Sofia Kultasaari
Olin nähnyt elämäni aikana montakin tiinettä tammaa, ja jotenkin minulle oli jäänyt pysyvästi sellainen mielikuva, että äitihevoset ovat tyyneyden tyyssijoja. Vaan ei meidän Minni ainakaan ollut. Yritin kävelyttää ja juoksuttaa tammaa tiineyden viime kuukausina niin paljon kuin suinkin mahdollista, mutta aina vain yleensä ihan rauhallisella Minnillä riitti virtaa touhottaa menemään mitä ihmeellisimpiä temppuja. Pitkäaikainen kevyt käyttö ei selvästi sopinut tammalleni. Tarhassa piti aina vetää pirunmoista rallia pitkin aitalankkuja, ja kaikki ostamani virikelelut oli tuhottu ennätysajassa. Lisäksi tamma retuutti minua pitkin merenrantaa, kun en antanut sen laukata narun päässä.
Ei lopulta siis tullut yllätyksenä, että myös Minnin varsa tupsahti maailmaan lopulta sellaisella vauhdilla, ettei siinä ehtinyt kissaa sanoa. Kaiken lisäksi Minni päätti varsoa mitään ilmoittamatta keskellä kirkasta päivää, kaikkien ollessa töissä. Sain aamutallin tekijältä puhelun ollessani sairaalalla. "Täällä tää Minnin varsa nyt olis. Tamma. Molemmilla kaikki enemmän kuin hyvin. Ja on muuten kirjava, koska sehän sinua kiinnostaa eniten."
Tietenkin kiinnosti eniten, että varsa ja emä olivat molemmat hyvinvoivia, mutta valehtelisin jos väittäisin, etteikö kirjavuus kiinnostanut myös. Sain kasan kuvia ja videoita puhelimeeni, enkä loppupäivänä pystynyt oikein kunnolla keskittymään työntekoon. Mikä on sinänsä huolestuttavaa lääkäriltä. Onneksi päivän potilaat olivat lähtökohtaisesti verrattain hyvävointisia. Kuvista zoomailin, että tummasävyisellä varsalla oli yksi valkoinen raita niskan seudulla ja erehdyttävästi supermiehen tunnusta muistuttava läikkä oikeassa kyljessä. Kukaan muu ei tätä s-kirjainta saanut logosta mitenkään mieleensä, mutta minä en super-logoa kerran nähtyäni päässyt mielikuvasta enää eroon. Niinpä olin päättänyt tammavarsan nimen Minnin virallisen nimen teemaa jatkaen jo ennen, kuin ehdin töistä ajaa kotiin. Misery Is My Middlenamen tytär on tietenkin Sadness Is My Superpower.
2025
Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Sofia Kultasaari
Mitenkäs sitä muutenkaan ihminen viettäisi vappuaan, kuin raahaamalla hevosia parin sadan kilometrin päähän kantakirjattavaksi? Meillä oli lopulta oikeastaan kokonaisuutena ihan todella mukava reissupäivä, ja kaikki kolme mukana ollutta hevosta pääsivät kantakirjaan, mitä todellakin juhlistettiin lasilla kuohuvaa illalla! Minni oli yksi näistä kolmesta ja saavutti päivän parhaan tuloksen upealla II-palkinnollaan, mutta sehän me kyllä tiedettiin, että Minni on rakenteellisesti tallin parhaita hevosia. Lausunnossa luki lopulta seuraavaa: ”Erittäin ryhdikäs tamma, olisin kaivannut tammamaisempaa ryhtiä leimoja ajatellen. Pitkähkö kaula, rungon pituus ok. Etujalka saisi olla vuohisesta alaspäin paremmin rungon alla. Etujalkojen polvet eri tasolla samoten takajalkojen kintereet.” Yksi tavoite saavutettu, joten ei muuta kuin seuraavia seikkailuja kohti!
2025
Power Jump, tekstituotosluokka, kirjoittanut Sofia Kultasaari
Silmänkääntötemppu
Ihmismassasta pystyi vaivoin erottamaan kenenkään kasvoja. Tässä tukahduttavassa Floridan helteessä otsaltani myös pisaroi hikeä silmiin siihen tahtiin, että oli suoranaista taikuutta nähdä ylipäänsä mitään. Yritin silti kaikin keinoin erottaa kaikki yksityiskohdat ympärilläni Minnin kiertäessä kehää kilpailuareenan aidan ulkopuolella.
Muutama minuutti ja olisi meidän vuoromme. Nyt oli viimeinen mahdollisuus ottaa kaikki irti tästä ainutlaatuisesta kokemuksesta: Power Jumpin 20. juhlavuosi, elämäni ensimmäinen (ja mahdollisesti myös viimeinen) kilpailumatka Yhdysvaltoihin, Sunny Horsen luksustilukset vain sadan kilometrin päässä Miamista. Vastaavaa kokemusta tuskin tulen pienen ihmiseloni aikana saamaan. Vielä epätodennäköisempää on kokea tätä enää uudestaan juuri Minnin kanssa.
Katseeni kääntyili mahtipontisesta esteestä toiseen, muistellen vielä kerran tehtyä reittivalintaa. Mitä enemmän yritin keskittyä, sitä vaikeammalta katsominen kuitenkin tuntui. Silmissäni oli vilissyt koko päivän, riippumatta minne olin kilpailualueella kulkenut. Kaikkialla oli niin paljon värejä ja muotoja: sirkustelttoja, klovneja ja ilmapalloja, ennustajaeukkoja kristallipalloineen, värikkäästi pukeutunutta yleisöä, lapsia kuin suoraan naamiaisista, sekä viimeisen päälle koristeltuja hevosia. Esteetkin oli vedetty suoraan pakasta ja niihin oli valettu mukaan niin paljon juhlavuoden teemaa kuin oli suinkin pystytty. Sirkus ja taikuus näkyi kaikkialla.
Paitsi minussa ja Minnissä.
Minni näytti tylsältä ja minä liian vakavalta. Mustanruunikon tammani karvassa oli vain kevyttä pronssista hohtoa näin kesällä, eikä sillä ollut veikeitä valkoisia kuvioita, eikä mikään saanut ihmisiä huokailemaan ihastuksesta meidän kulkiessamme ohitse. Vaikka olihan Minni kaunis. Ainakin minun mielestäni.
Enkä ollut edes yrittänyt ehostautua teeman mukaisesti. Olin pukenut Minnille ruskeiden nahkavarusteiden ja suojien kaveriksi vaaleanbeigen satulahuovan, jonka voitimme kolme vuotta sitten Vanillabournen estekilpailuista. Se oli meidän ensimmäinen voittomme koskaan, ja vasta kolmas startti metrin tasolla. Palkinnosta oli tullut meidän onnenhuopamme. Oli siinä sentään muutama kimaltava kivi reunuksessa.
Jos ulkoasumme oli tylsä, tuskin suorituksemmekaan tulisi ketään penkiltä pudottamaan. Minni on aina ollut tasaisen varma ja hieman hidas, ja vaikka se on ehkä turhaa itsensä pönkittämistä, on oma ratsastukseni nykyään niin eleetöntä, ettei sitäkään kukaan pääsisi paljoa kommentoimaan. Joku muu ratsukko saattaa mennä niin kovaa, että katsomossakin voi saada sydänkohtauksen silkasta jännityksestä. Toisen hevonen hyppää niin omintakeisesti, että pelkkä sen näkeminen on jo mieleenpainuvaa. Kolmannella on niin hienosti toteutettu kilpailuasu, että kateeksi käy. Mutta minä ja Minni, me emme yleensä jäänet mieleen saati herättäneet huomiota.
Mutta yleisö ei näe mitä minä näen. He eivät tunne mitä minä tunnen. He eivät yksinkertaisesti tiedä, mitä heidän silmiensä edessä tapahtuu.
Se on silmänkääntötemppu.
"Next up, Sofia Kultasaari and Misery Is My Middlename, representing Finland!"
Minni nostaa laukan ja suuntaamme kohti ensimmäistä estettä. Rytmi lyö tasaisesti kuin ompelukone. Kihelmöivä jännitys vapautuu syvänä rauhana, ja hetken olo on kevyt kuin höyhenellä.
Jos olen onnekas, saan kokea tämän yhdessä Minnin kanssa vielä kymmeniä kertoja.
Tämä yhteys, tähän hevoseen... Se on todellista taikuutta.