Pumpuliprinsessa

ii. Salmiakkipulveri ei ollut luonteeltaan siitä kaikista helpoimmasta päästä ja vaati vielä eläessään määrätietoisen ja johdonmukaisen käsittelijän, joka ei antanut oriin oikuille periksi missään vaiheessa yritti ori sitten näykkiä hoitajaansa tai liiskata tämän karsinansa seinää vasten. Ratsastettaessa Salmiakkipulveri tosin oli melkoisen hidas reagoimaan ratsastajansa apuihin ja yritti muutenkin mennä aina sieltä missä aita oli matalin, joten sen kanssa sai käyttää huoletta melkoisen voimakkaitakin apuja. Kouluratsastukseen orin kärsivällisyys ei tahtonut riittää ja vaikka kapasiteettia olisikin ollut. Esteillä Salmiakkiritari puolestaan syttyi eloon ja sen kanssa kilpailtiinkin kansallisella tasolla aina 120cm tasolla asti menestyksellä. Ori käytti hypätessä hyvin selkäänsä ja sen hypyt olivat pyöreitä, mutta sen laukan pituutta oli jokseenkin vaikeata säätää. Kilpailu-uransa jälkeen Salmiakkiritaria tarjottiin kantakirjaan, mutta hyvistä kilpailutuloksistaan ja hyvin menneestä ratsastuskokeesta huolimatta herran saamat pisteet eivät aivan riittäneet kantakirjaan. Kantakirjaamattomuudesta huolimatta ori oli kuitenkin suhteellisen suosittu jalostusori astuen monta kymmentä tammaa. Jälkeläisilleen ori periytti hyvää hyppytyyliään sekä romuluista rakennettaan.

iii. Pullasorsalle maittoi jo varsana ruoka eikä se ole siitä sen kummemmaksi muuttunut, mikä näkyy orin pyöreässä ulkomuodossa että se on selkeästi ollut ruoka-aikoina kotona. Ori oli myöskin hyvin vankkarakenteinen minkä vuoksi sen kasvattaja myi oriin jo varhain työhevoseksi eräälle paikalliselle maatilalle, missä siitä alettiin koulia hevosta maatilan töihin. Pullasorsa totutettiin paitsi vetämään auraa ja tekemään metsätöitä myös ajolle ja se saikin talvisin vetää rekeä. Ratsuksi Pullasorsaa ei koskaan varsinaisesti opetettu, mutta se sai kantaa perheen pienimpiä selässään aina kun näiden teki mieli ratsaille. 10-vuotiaana oria tarjottiin kantakirjaan ja se kantakirjattiinkin peräti II-palkinnolla työhevossuunnalle. Kantakirjauksesta huolimatta oriilta ei kuitenkaan jäänyt kovinkaan montaa jälkeläistä, sillä se astui lähinnä lähiseudun tammoja joita ei kovin montaa ollut. Jälkeläisilleen ori periytti suoria liikkeitään sekä taipuisuutta.

iie. Hattaralaku oli massiivisen rakenteen omaava laukkipäinen rautias suomenhevostamma, joka toimi lähestulkoon koko ikänsä ratsastuskouluhevosena. Pieni laukkipäinen tamma oli etenkin pikkulasten suosiossa, sillä se oli hyvin kiltti ja rauhallinen käsitellä eikä koskaan säikkynyt. Kokeneita ratsastajia Hattaralaku kyllä osasi koetella muun muassa hypähtelemällä sivuille ja oikomalla kulmista, mutta aloittelevien ratsastajien kanssa se ei koskaan moisia yrittänyt. Hattaralakun ratsastuskoulu ajan aikana sillä kilpailtiin kouluratsastuksessa Helppo B ja esteillä 80cm tasolla aluetasolla kohtalaisella menestyksellä kunnes se 15-vuotta täytyttyään jäi eläkkeelle tuntihevosen hommista sen pitkäaikaisen hoitajan ostettua sen. Tämän jälkeen tammalla ei enää kilpailtu, mutta se astutettiin kahdesti ja synnytti molemmilla kerroilla terveet varsat, joista orivarsa myytiin heti vieroituksensa jälkeen tammavarsan jäädessä kasvattajalleen.

ie. Herttakutonen oli mitä suloisimman ulkomuodon omaava tamma, joka oli luonteeltaan aivan yhtä valloittava kuin ulkonäöllisesti. Herttakutonen näytti jo varhain, että sillä olisi lahjoja kouluratsastukseen sijoittuen ikäluokkakilpailuissa kouluratsastuskokeessa viiden parhaan joukkoon. Esteratsuna tamma ei ollut valitettavasti aivan yhtä taitava, mutta sen kanssa hypättiin kotona pieniä esteitä vaihtelun vuoksi. Elämänsä aikana tamma kilpaili hyvällä menestyksellä aluetason Vaativa B luokissa , mutta kansallisella tasolla se ei koskaan päässyt ikäluokkakilpailuita lukuunottamatta kilpailemaan, sillä sen omistaja ei halunnut pahemmin matkustella kilpailujen perässä. Herttakutosen kilpailuvuosien alkaessa tulla päähänsä päätti sen omistaja kokeilla tamman kantakirjaamista ennen sen astuttamista ja tamma kantakirjattiinkin hienosti II-palkinnolla. Hettakutonen astutettiin neljästi, mutta loi varsansa kerran, joten sillä on kaiken kaikkiaan kolme elävää varsaa, jotka kaikki ovat perineet emänsä vireyden ja hyvät askellajit.

iei. Kuuskauttaviis tuli ravurisuvusta ja niinpä oriistakin toivottiin ravuria, joskaan sen kohdalla toiveita ei oltu asetettu kovinkaan korkealle eikä oria oltu ilmoitettu suuriin ikäluokkakilpailuihin. Alkuun näytti siltä ettei Kuuskauttaviidestä tulisi ravuria sillä se piti kolmena ekana vuotenaan lähestulkoon poikkeuksetta perää niissä lähdöissä mihin se ilmoitettiin. Orin täytettyä 7-vuotta se sai rattailleen uuden ohjastajan, joka vaikutti ymmärtävän oriin sielun elämää paremmin kuin sen entiset ohjastajat ja se alkoi sijoittua rahasijoille. Suurkilpailuissa Kuuskauttaviis ei koskaan menestynyt, mutta keräsi tästä huolimatta kuitenkin ihan mukavan rahasumman omistajilleen ennen kuin jäi eläkkeelle. Koska ori tuli hyvästä ravurisuvusta käytettiin se kantakirjassa ja se kantakirjattiinkin omistajansa yllätykseksi I-palkinnolla. Kantakirjauslausunnossa kehuttiin se tyyppejä sekä pyöreää sopusuhtaista runkoa ja kuivia hyväasentoisia jalkoja, mutta myös liikkeitä sekä käsiteltävyyttä ajossa. Kuuskauttaviis osoittautui hyväksi jalostusoriiksi periyttäen jälkeläisilleen hyviä jalka-asentoja sekä helppoa luonnettaan.

iee. Sydänrinsessa oli sangen vauhdikas tapaus, josta olisi varmasti tullut hyvä ravuri ellei se olisi ollut niin laukkaherkkä, sillä vauhdikkuuden lisäksi tammalla piisasi myöskin voitontahtoa. Sydänrinsessasta aiottiin ensiksi koulia ravuri, mutta kun sen koulutus aloitettiin saatiin hyvin pian huomata tamman olevan todella laukkaherkkä minkä vuoksi aikomukset kouluttaa siitä ravuri hylättiin ja tamma myytiin ratsuttajalle, joka alkoi koulua siitä ratsua. Kouluradoille tamman kärsivällisyys ei riittänyt kovinkaan pitkälle, mutta se teki tästäkin huolimatta mitä siltä pyydettiin. Hyppääjänä tamman kuitenkin todettiin olevan vailla vertaa, joten sen ratsuttaja alkoi kilpailla sillä ensin esteillä ja myöhemmin myös kenttäkilpailuissa. Sydänrinsessan ja sen ratsuttajan yhteistyö ei kuitenkaan jatkunut kovinkaan pitkään ja tamma myytiin pian uudestaan kun sen kilpailu-ura oli ehtinyt tuskin alkaakaan. Sydänrinsessan uutta omistajaa eivät kuitenkaan ratsastuksenlajit kiinnostaneet, sillä hän oli valjakkoihminen henkeen ja vereen, joten jälleen kerran tamma sai tehdä ammatinvaihdoksen. Valjakkoajossa tamma kilpaili hyvällä menestyksellä aina kansallisella tasolla asti voittaen suomenhevosten valjakkomestaruuden kahdesti ja tuoden kotiin mitaleita myös suomen mestaruus kilpailuista useampana vuonna. 16-vuotiaana Sydänrinsessa sai jäädä eläkkeelle kaikista kilpailuista ja se astutettiin kolme kertaa lähiseudun oreilla. Jälkeläisilleen tamma periytti tummanpunarautiasta väritystään sekä nöyrää luonnettaan.

Isän puolen sukuselvitys © Tuulia T.

Pumpuliprinsessan emän, Pähkinäprinsessan, sukupapereita sai aikanaan etsiä kissojen ja koirien kanssa, sillä isoisäni ei ollut turhaan viitsinyt laittaa niitä sinne, minne ne kaiken järjen mukaan kuuluisivat eli toimistoon. Lopulta niiden löytäminen ei ollut mikään suuri helpotus, sillä suvussa esiintyvät nimet olivat pitkälti ventovieraita. Mitään kovin merkittäviä löydöksiä en useamman puhelun ja googlaussuorituksen jälkeen löytänyt, vaikka en toisaalta ollut odottanutkaan, että vaatimattoman Pätkän suvusta mitään meriittihirmuja tai jalostusaarteita löytyisikään.

Pätkän suvun ainoa todellinen tähti on sen isänisä (Pusun eii.) Lumiritari, joskin myös tämä ori on tähti vain lähinnä meidän sukumme mielestä. Muistan Ritarin lapsuudestani, sillä se oli isoisäni omistuksessa ja koko perheen silmäterä. Asiallinen ja korrektirakenteinen Ritari oli juuri sellainen kuin hyvän suomenhevosen tuleekin olla: rauhallinen, rehti ja rohkea. Oriksi sen tunnisti vain komeasta ulkomuodosta, sillä muuten se oli kyllä ihan vain meidän lapsien lääpinnän ja ratsastelun kohde. Nuorempana, ennen meidän sukutiluksille saapumista, Ritarilla oli kyllä startattu jopa suomenratsujen kuninkaallisissa, saavuttaen menestystä erityisesti maastoesteosuuksilla. Valkean värinsä ansiosta sillä oli kysyntää myös jalostukseen, joskin ei kovin ammattimaiseen sellaiseen kantakirjatulosten puuttuessa. Isoisä lainailikin oriaan pilkkahintaan kaikille lähiseudun tammanomistajille. Isoisän tultua niin vanhaksi, ettei hevosista huolehtiminen yksinkertaisesti enää onnistunut turvallisesti, jouduttiin myös Ritari myymään muiden hevosten mukana.

Isänemästä (Pusun eie.) Pikku-Prinsessasta sain yllättävän paljon tietoa, sillä onnistuin kaivelemaan tamman omistajan puhelinnumeron käsiini. Prinsessa oli puhtaasti ravisukuinen pienhevostamma, jonka vauhti ei riittänyt juuri minkäänlaisiin tuloksiin radoilla, joten se myytiin pilkkahinnalla ratsuksi. Luonteeltaan kiltti ja sympaattinen tamma ei oikein oppinut laittamaan jalkojaan järkevästi ojennukseen kentällä, mutta maastoratsastuskäytössä se oli ilmeisesti aivan pomminvarma ja todellinen energiapesäke, joka ei hyytynyt pitkillä vaelluksillakaan. Prinsessan omistaja kävikin sen kanssa muutamissa matkaratsastuskilpailuissa ihan vain huvin ja urheilun vuoksi, teettäen tammalla muutaman varsan vanhoilla päivillä.

Prinsessan omistaja osasi myös kertoa, että tamman viimeinen jälkeläinen, Pätkän isä (Pusun ei.) Lumiprinssi oli mitä mainioin ori. Hän myi valkean varsan parivuotiaana luotaan Tammisaaresta jonnekin Kouvolan perukoille, mutta esitteli minulle tyytyväisenä orin omistajan Instagram-tiliä, joka oli täynnä toinen toistaan hauskempia kuvia persoonallisesta ja komeasta suomenhevosesta. Prinssi oli tosin ruunattu hiljattain ja aktiivinen kilpailukäyttö oli jäänyt historiaan jaloista tehtyjen löydösten takia. Otinkin mitä kiireisimmin yhteyttä yhteyttä Prinssin omistajaan, selvittääkseni oliko kyseessä perinnöllisiä ongelmia. Kaikki vaivat olivat onneksi puhtaasti huonon tuurin aikaansaannoksia, eivätkä mitään perinnöllistä, joten ainakaan suoraan tätä kautta unelmani Pätkästä kilpakentillä ei tullut romutetuksi.

Pätkän emä (Pusun ee.) Ihan Pähkinä olikin sitten Lumiprinssiä paljon suurempi mysteeri. Naapurin Saara osasi kertoa, että isoisäni oli ostanut sen joltain tutultaan valmiiksi tiineenä, ilmeisesti juuri sen takia, että tiesi tamman kantavan varsaa hänen Lumiritarinsa pojasta. Ähky oli kuitenkin vienyt vaaleanruunikon tamman hautaansa jo ennen Pätkän vieroittamista, jolloin Saaran puoliveritamma oli päässyt toimimaan henkisenä tukena ja turvana pikkutammalle. Sukupostin avulla sain sentään Pähkinän suvun esille, mutta salapoliisin taitoni loppuivat siihen. Puheluni johtivat tamman vanhempien osalta vain umpikujiin ja lopulta tyydyin Sukupostin kuvien tarjoamaan tietoon.

Emänisä (Pusun eei.) Aivan Villi oli ilmeisesti itse pitkälti ravisukuinen, mutta se oli ainakin vuosituhannen alussa startannut suomenratsujen kuninkaallisissa sekä kilpaillut muutenkin paljon esteratsastuksessa 2-tasolla. Jälkeläisiä orilla oli vain muutama kappale ja se olikin sittemmin ruunattu. Kuolleeksi Villi oli merkattu vuonna 2018, mutta syytä en saanut selvitettyä - tosin ori oli silloin jo lähemmäs 30-vuotias, joten ei mikään ihmekään, että lähtö oli lopulta saapunut. Ei täällä kukaan ikuisesti ole, eivät isoisät eivätkä hevoset.

Palaaks Pähkinällä (Pusun eee.) ei valitettavasti ollut hauskan nimen kaveriksi muuta kuin kaunis pääkuva ja yksi kuva harjoituskoulukilpailuista. Ainakin se oli mitä ilmeisimmin ollut ratsu ja kuvasta päätellen liikkui suomenhevoseksi sangen hyvin - tosin paha antaa arviota vain yhden kuvan perusteella, ehkä tamma vain juuri silloin ojensi kinttujaan puolivahingossa hyvin näyttävästi. Tamman molemmat vanhemmat olivat ratsulinjaisia, joten kenties tältäkin puolelta oli jotain ratsuominaisuuksia periytetty Pähkinäprinsessalle ja sittemmin Pumpuliprinsessalle asti.

Emän puolen sukuselvitys © Omistaja

Voittosumma: 0 v€

Arvonimet: -
04.04.2023	PKK Hiekka-ahon hevostalli	Muu kuva: Pääkuva	tuom. Pölhö	KP
14.02.2026	Orange Wood Ranch	Ystävänpäivän värinäyttelyt	Dominantti Valkoinen	EM: Myrskyn harjalla KP: Tuomarin suosikki

Kouluratsastus: 5 osallistumista, 1 sijoitus
11.04.2026	Vaahterapolku	Kevätkilpailut	Helppo C	2/23 65,311%
14.05.2026	Stall Sjöholma	Sjöholma Dressage Weekend	Helppo C	14/15 61,803%
14.05.2026	Stall Sjöholma	Sjöholma Dressage Weekend	Helppo B	12/18 65,736%
30.05.2026	Erikan talli	Call Of Dressage	Helppo C	21/22 51,252%
30.05.2026	Erikan talli	Call Of Dressage	Helppo B	36/58 65,685%

Esteratsastus: 6 osallistumista
08.12.2025	Piirrostalli Sunday	Candy Cane Competition	40 cm	4/10 8 vp
08.12.2025	Piirrostalli Sunday	Candy Cane Competition	60 cm	6/17 4 vp
12.04.2026	Vaahterapolku	Kevätkilpailut	60 cm	24/24 16 vp
12.04.2026	Vaahterapolku	Kevätkilpailut	80 cm	11/23 4 vp
20.06.2026	Yorca Warmbloods	Häjy Showjumping	40 cm	12/26
20.06.2026	Yorca Warmbloods	Häjy Showjumping	80 cm	17/38

Kenttäratsastus: 0 osallistumista
00.00.0000	Järjestäjä	Kilpailu	Luokka	Tulos

Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Sofia Kultasaari

Unelmieni valkean ratsun laskettu aika oli suunnilleen tammi-helmikuun vaihteessa, eikä Pätkä turhaan varsaansa pihtaillut, vaan osoitti varsomisen merkkejä täsmällisesti tammikuun viimeisinä päivinä. Pieni pakkanen oli saanut lumen säilymään pihamaalla, ja pihaton porukka oli tyytyväisenä harrastanut lumileikkejään aamusta iltaan. Pätkä oli kuitenkin osoittanut jo muutaman viikon ajan selkeitä levottomuuden ja väsymyksen merkkejä, eikä osallistunut laumansa aktiviteetteihin, joten olimme päättäneet siirtää tamman toistaiseksi talliin vapaaseen karsinaan.

Ratkaisu osoittautui enemmän kuin hyväksi, sillä tällä kertaa urhea pikkutammani ei saanutkaan varsaansa täysin omin avuin maailmaan - varsa vaikutti olevan jotenkin huonossa asennossa ja varsominen pitkittyi. Minä olin tietenkin itkua vääntämässä ja hätää kärsimässä, kun näin rakkaan Pätkäni hikisenä ja tuskaisena karsinassaan. Onneksi eläinlääkärimme Mikko Autio oli auttanut maailmaan suunnilleen ainakin sata vastaavassa tilanteessa ollutta varsaa. Lopulta maailmaan saatiin pienin kääntö- ja vetoavuin terve tammavarsa. Ruunikkosävyinen, pieni ja pörröinen tamma oli kauneinta maailmassa, ja itkin seuraavaksi silkasta ilosta.

"Prinsessahan sieltä tuli sitten", veljeni Konsta totesi karsinan ovella, ja vieräytti salaa pari kyyneltä. Hänkin oli ehtinyt huolestua Pätkän voinnista, ja olimme molemmat hetken aikaa maalanneet piruja seinille siitä, että nyt oli loppu lähellä. Onneksi olimme olleet väärässä.